Pohjakosketus

Se tunne kun tajuat koskettaneesi pohjaa. Mietit vanhoista kontakteistasi "varmoja" ja tulet tulokseen että ei helvetti. Ei pysty. Ei vaan pysty. Varmoja löytyy laskennassa kolme. "Isopää-stalkkeri", "yhdistyksen vanha pervo" ja saunamies. Laadit tuoreen ilmoituksen ja laitat sen jakoon ja petyt kun se joutuu "tarkistettavana"-osastolle, etkä saakaan tänään seuraa. Tätä on edeltänyt yritys nähdä Tyyppiäkin. Tyyppi ei ehtinyt, koska rouvan kanssa Ikea, joten Puolis suuntasi Suomenlinnaan narraamaan Pokemoneja muiden teinien kanssa. Hyvä reissu, ei siinä mitään.

Pääset kotiin  ja otat vähän viiniä ja mietit kaikkia eksiä ja itket vähän. Häpeät vilpittömästi ja todella syvästi kateuttasi pariutunutta kaveriasi kohtaan. Tajuat että eniten harmittaa se, että itse annat elämäsi ja kaveri ei mitään. Mietit huomiseksi sovittuja treffejä, jotka peruuntuivat siihen kun mies lopetti vastaamasta. Laitat miehelle viestin ja estät sen. Itket vähän lisää. Menet treffipalstalle ja aktivoit jälleen sadannen kerran profiilisi. Kirjoittelet ihan kivan miehen kanssa, mutta et kutsu kylään, koska et ole selvinpäin (ohhoh, joku järjenhiven vielä toistaiseksi tallella, ei huono). Pohdit paikallisen sillan ja vedenpinnan korkeuseroa ja toteat idean hölmöksi. Mietit että pitäisi lopettaa viininjuonti, koska se ei oikeastaan tee mulle hyvää. Samaistut noin neljän vuoden takaisiin tunnelmiin kun koit tarpeelliseksi kokeilla hedelmäveitsellä ranteen ihoa. Et toteuta, koska viimeksikään siitä ei ollut mitään hyötyä (ja se on sitäpaitsi vähän ruosteessa, joten saisin siitä kuitenkin jäykkäkouristuksen).

Mietit bloggauksen lopettamista, koska ei kukaan normijärjellä varustettu ihminen jatka tämmöistä vuodesta toiseen.

Käyt nukkumaan ja teet saman todennäköisesti huomenna uudelleen.

Luovutan

Toinen postaus jo tänään. Onneks on edes blogi.

Nyt mä lannistuin. Viikko sitten tyhjensin kellarin. Tänään kurkistin sinne, oli syvyysennätys. 38 senttiä. Nokialaisen varsi on 30 senttiä. Olin jättänyt viime viikolla vesiletkun ulos, joten se oli jäässä. Olin aiemmin päivällä päättänyt hemmotella itseäni ja lämmittää ihan itselleni saunan. No, saunoin sen jäässä olleen vesiletkun kanssa sitten. Vettä on semmoinen about 1,5 kuutiota. Eihän sitä jumalauta edes satanut niin paljoa! Ensi kesänä se on kai sitten hoideltava kuntoon. Olin tyytyväinen kun en enää kuullut sitä plip plip-ääntä kellarista, eli luulin että veden tulo oli lakannut. Paskat, veden pinta oli vain noussut vuotokohdan yläpuolelle *hysteeristä naurua*

Stalkkeri olisi ollut joku koneyrittäjä. Pitäisköhän mun yrittää vielä sitä? Sama kai se saatana on kuka siinä vierellä on. Stalkkeri, hamsteri tai joku muu hullu. Tulis ainakin salaojat kuntoon. Sit seuraavaks vois ottaa jonkun kattomiehen ja sen jälkeen psykiatrin. Vai pitäisköhän toi psykiatri ottaa kuitenkin ensiks?

Joskus (niin kuin nyt) tarvitsisi juttukaveria. Eikä mulla ole. Ystävällä on se mies (eli elämä) ja kaikilla muillakin on kaikkea. Ja oikeesti, kuka jaksaa vuosikausia tukea jos yks kyntää jatkuvasti jossain ojan pohjalla. Tai kellarissa.

Jos mä myyn tämän talon vaikka sillä hinnalla mitä mulla on lainaa ja muutan tuohon 20 kilsan päähän kaksioon vuokralle niin asumiskulut olis joku 300 euroa. Eikä tarttis huolehtia. Mistään.

Tai jos vaan katoaisi. Lähtis vaikka pakolaiseksi jonnekin.

Mua ottaa niin paljon päähän että räjähdän kappaleiksi

Toin siis kissoja Puolasta. Hyvässä uskossa (olen kyllä edelleen hyvässä uskossa). Long story short, niillä on klamydia. Onneksi ovat olleet eristyksissä, ettei koko lauma ole sairastunut.

Ystävä nauroi mulle kun kerroin teoriani että miksi se olisi ilmennyt vasta nyt ja miksi kasvattaja ei sitä välttämättä olisi tajunnut. Mä olen sinisilmäinen kuulemma. No helvetti, ehkä mä sit olen, mutta mielummin olen sinisilmäinen kuin epäilen kaikkea ja kaikkia. Mahtaa sekin olla raskasta. No, nää olikin sitten viimeiset kissat mitkä ikinä perkelesaatanavittu meinaan hommata. On tuo klamydia hoidettavissa onneksi. Mä en tykkää siitä, että mulle nauretaan tolleen, varsinkin kun tässä on mennyt kissa-asioissa jo pidempään päin vittua. Pahoittelen kielenkäyttöäni.

Mä olen niiin vittuuntunut että kohta räjähdän. Mun silmiäkin kutittaa, varmaan oon itekin saanut sitten sen. Tietysti. Niin.

Liian kauan ehtikin olla hyvä fiilis

Noniin, loppuihan se hyvä fiilis. Olipahan outoa kun sitä kestikin niin kauan. Tänään poliisilaitos muisti mua ajokieltoasialla. Viimeisen sakon sain lokakuun alussa ja jostain kumman syystä ajattelin, että ei sitä ajokieltoa sitten tullutkaan kun ei mitään kuulunut. Joo, tulihan se. Tai tulee. Pitää maanantaina soittaa ja anoa jotain face-to-face-aikaa että pääsen itkemään livenä sinne. Ei tuu tekee tiukkaa. Poliisihallituksen ohje sanoo että mun rikkomuksista tulis 8-16 viikkoa kakkua. Hienoa.

Ei täs mitään, loistavat pyöräilykelithän siellä on nytkin, vettä tulee esterin perseestä. Ja tunnissahan sinne töihin polkee.

Kolmet näistä sakoista  sain eron jälkeen 2012 kun ei oikein ajatus ja havainnointikyky ollut huipussaan.

Voi helvetinhelvetti.

Anteeks mut...

... mun pitää keskittyä tähän leffaan (Terapiamies)
... mun pitää tehdä töitä (Fani)
... mun pitää lähtee rakkaan luo (Tyyppi)
... mun pitää mennä nukkuu (Ystävä)

Noh, ei se mitään. Pärjäänhän mä.

Ehkä mä olen vain itsekäs. Todennäköisesti, koska onhan se mun geeneissä.

Koville ottaa

Kaikki tuntuu ottavan nyt koville. Tyypin nainen, vanhan työpaikan seläntakanapuhumiset, äitisuhde, mun äitiys, mun viehätysvoima tai sen puute,  ahh... mä niin ryven tänään pohjamudissa. Huomenna saatan nousta hetkellisesti vain vajotakseni taas.

Kohti uutta vitutuskänniä ja krapulaa

No niin, perjantai. Koska perjantai on perinteisesti töissä palautus/paskaa niskaan-päivä niin sain tänään tiedon, että on mentävä sinne toiseen toimistoon KOKO ens viikoksi. Tämän hullun pomoni luo siis. En tiedä miten mä siitä selviän, tuskin kovin hyvin. Itku mulla tuli ahdistuksesta silmään kun sen sähköpostin luin. Voi helvetti mua ahdistaa!!!

No, nyt on vasta perjantai.

Edellisestä krapulapäivityksestä olin näköjään jättänyt pois sen, että siivosin eteisestä vain eteisen kynnysmaton ylittäneet oksennukset ja heitin kynnysmaton ja bilepaidan pihalle haisemasta :D. Joo, siellä se on saanut sitten olla ihan rauhassa kunnes tänään sen sieltä hangesta kaivoin sulamaan ja pesulle. Tarviinhan mä jo huomenna mun (ainutta) bilepaitaa. Tyyppi on kyllä sitä mieltä että se on pilalla, saas nähdä.

Koska tää on yksi mun aallonpohjista niin tokihan se oli dokumentoitava. Jäätynyt oksennuskääryle.

Matostakin tulee ihan hyvä vielä kun vähän huuhtelee :). Kohti uusia oksennuksia siis!

Lasten kommentteja

Kuopus: Voitko sä tulla sit mun kans shoppailee
Minä: Totta kai! Kyllä mä silti olen sun äiti
Kuopus: Mut jos iskä ottaa uuden vaimon
Minä: kyllä mä silti pysyn sun äitinä (ääni sortuu) Kun sain itseni koottua niin kerroin, että pysyn aina heidän äitinä vaikka mitä tapahtuisi.

Keräilin likaisia vaatteitani pyykkikoneeseen. Kuopus kysyi että pakkaanko mä. Ja taas mä itkin.

Kuopus: Vietätkö sä sit meidän kanssa joulua. Ja taas itkin.

Kuopus: Saanko mä sitten avaimen sun asuntoon? Mä tuun sitten joka päivä käymään, mut mä en tiedä monelta sä aina pääset töistä. Muistutin että puhelimet aina toimii.

Esikoinen ei ole juurikaan kysellyt eikä kommentoinut, ehkä sen aika tulee myöhemmin.

Mä en vain tunnu pysyvän kasassa, enkä vastata rauhallisesti, ääni sortumatta, kysymyksiin.

Esikoinenkin sai heitettyä kysymyksen ilmoille: Kummalle menee Wii-pelikone? Kerroin että Wii jää tänne heille. Sitten hän rupes pohtimaan, että no entäs jos talo myydään? Siihen kerroin että tavarat katsotaan sitten. Rupesi jo kysymään että saako hän sitten uuden sängyn? No, kukin käsittelee asiaa omalla tavallaan. Hyvä kun kyselee. Tällä kertaa pystyin jopa olemaan itkemättä.

Lapsille kerrottu

Sain vihdoin kakistettua lapsille asiani. "Äiti ja iskä eroaa". Miks, kysyi lapset. "Kun me ei haluta olla enää naimisissa" sain sanottua. Mä en pystynyt parempaan, paska fiilis. Mies meni lohduttamaan itkevää kuopusta. En tiedä mitä sanoi. Lupasin kuopukselle että puhutaan huomenna, toivottavasti pystyn silloin paremmin ottamaan tilanteen haltuun. Esikoinen yritti näyttää reipasta naamaa.

Yritän jatkaa huomenna kirjoittamista, kyyneleet ja räkä valuu...