"Joo-o... aika monimuotoinen projekti... aika hankala" sanoi hymykuopparemppasähkömies hymyillen ilkikurisesti ja kellisti minut sängylle, suudeltiin ja rakasteltiin pitkään ja hellästi.
Eiku, ei se tainnut mennä ihan noin. *läpsii itseään poskille*. Makuuhuoneen remppaprojektista tulee pitkä ja hankala. Kuulemma pari viikkoa menee. Hinta-arviota tulee kuulemma sähköpostilla. Tajuan jo nyt että kalliimmaksi tulee kuin mitä mä ajattelin. Perkele.
Hymykuopparemppasähkömies huomasi että olen maalannut eteisen. Sanoin että voisiko olla katsomatta kovin tarkkaan kun projekti on vielä vähän kesken. No sittenhän se vasta katsoikin ja mä häpesin. Sain sen onneks pian makuuhuoneen puolelle. Ai että sillä on kiva hymy... ja silmät... ja ja ja. No niin, koitetaas nyt taas olla!
Tässähän sitä lähtötilannetta kerrakseen...
Lisäeristystä, kipsilevyä, sähköjen uusintaa jne. Pikkujuttu :). Tai sitten ei.
Alkoi reilun kolmekymppisen naisen erokertomuksena ja toivomuksena oli että olisi myös henkisen kasvun tarina. Henkisestä kasvusta en niin tiedä, mutta välillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Rehellisiä ja suodattamattomia tunteita, itkua ja hammastenkiristelyä, joskus onnenpilkahduksiakin. Siitä on Puoliksen elämä rakentunut.
Lukijat
lauantai 11. tammikuuta 2014
Kootut räpellykset
Päivitetääs nyt viikonlopun maalausproggis. Ei mennyt niin kuin strömsössä, ylläripylläri. Mulla oli siis eteisestä yksi seinä vielä maalaamatta inspiksen puutteen takia ja viime viikonloppuna se iski. Siinä ei paljoa ehtinyt valmistautumaan, pikkuisen pystyin suojamaan mattoa, en ehtinyt siirtelemään kamoja lattialta (mikä kostautui kyllä myöhemmin). Muistin että olisi hyvä kastella tela ennen hommiin ryhtymistä. Niin tein, puristelin "kuivaksi" ja vetelemään.
No mutta hupsankeikkaa, ei ollut pyrkimys kuviomaalaukseen. Tela liian märkä siis. Kyllähän se siitä sitten kuivui ja kolmannen kierroksen jälkeen oli jo oikein hyvä. Keikuin kiikkerällä porrasjakkaralla (kun oli sitä kamaa, mm. rullattu matto, yhden jalan alla) ja horjahdin. Otin tukea seinästä. Vastamaalattu seinä on yllättävän liukas, heh... Ei kun korjailemaan jälkeä. Hyvä siiitä tuli loppujenlopuksi. Kädet tuli pestyä about 100 kertaa projektin aikana. Jokin outo tasapainotekninen häiriö tapahtui myöhemminkin, koska ikkunalaudassa on mun kämmenen ja sormenjäljet. En aio enää korjata, on vain mun näköinen :)
Se siitä projektista.
Tuhkaepisodin innoittamana kävin ostamassa tämmöisen avaintenetsimisvempaimen, eli jos vain tämän löydän niin löydän avaimetkin kun niissä on nyt piipittävä avaimenperä :).
Lapset tuli tänään ja meillä on ollut hauskaa. Kissanpentu sai uuden nimen, Petteri Peräreikä, musta pentu, jonka peräreikä loisti matkojen päähän. Mä tuon Petteri Peräreiän laukaisin ja repesin samantien. 13-v repesi kikattamaan mun kanssa hervottomasti. 11-v katsoi meitä paheksuvasti kun tuommoiselle naurettiin. No, pääasia että sain 13-v:n nauramaan ja ihan kunnolla vielä, laadukkaalle sutkautukselle :D.
Nuorimmainen halusi liittyä virkkauspiiriin ja tuli istuskelemaan mun sängyn kulmalle ja jutskailemaan samalla kun virkkasin. Hetken päästä vanhempikin liittyi käsityöseuraan ja alettiin jutskailemaan kaikesta maan ja taivaan välillä. En muista mikä oli se aasinsilta jota pitkin päästiin seksivalistusosioon, mutta niin se vaan alkoi. Virkkasin siinä samalla kun asiallisesti vedin seksivalistusta. 11-v kikatti hervottoman hysteerisenä sängyllä kun vanhemman kanssa jutskailin. Sana "seksi" aiheutti joka kerta hillittömän kikatuskohtauksen nuoremmassa, joten sitä sanaa piti sitten viljellä vähän ylimääräisestikin :). Siedätystä :). Olen aika tyytyväinen siihen miten mä sen vedin. Korostin että mitään kiirettä siihen ei ole, mutta jos tuntuu ajankohtaiselta niin saa tulla juttelemaan. Ei kuulemma ole ajankohtaista kuin vasta 6 vuoden päästä, HUH! Voin siis hengähtää vielä kuudeksi vuodeksi, jeeee :). Ai en voi vai? Hyvä keskustelu, hyvä minä! Nuorempikin siedättyi jossain vaiheessa ja pystyi lopettamaan kikatuksen.
Mattokin edistyi valistustuokion aikana niin hyvin että kude loppui kesken, arvasin että niin tulee käymään. Nyt pitäisi keksiä että millä värillä jatkan loppuun kun samaa väriä tuskin enää löytyy mistään kun on tiimarikamaa. Tuo aloitettu kierros on purettava, ei riitä kude kerroksen loppuun.
Siinäpä pläjäys meikäläisen räpellyksiä :).
Huomenna treffit hymykuopparemppasähkömiehen kanssa. Ai nii, ei ne vissiin oo kai treffit, mutta kai mä saan niin kuvitella jos mä kerta maksan siitä?

keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Höh
Kyllä se nyt vaan siltä näyttää ettei siitä tullut mitään :(. No, tuleehan niitä miehiä taas kai. Ei voi sanoa muuta kuin että vituttaa. No tämä aiheutti sen, että puhelimen kyttäämisen sijaan oli keksittävä jotain muuta äksöniä ja olen saanut maalattua eteisen seinän loppuun, jatkettua keväällä aloitettua ontelokudevirkkuumattoa sun muuta pientä. Autokin tuli katsastettua ja läpi meni.
Työpaikan pelimieheltä kuulin, että viestiin vastauksen viive korreloi suoraan kiinnostuksen määrään. Niin, selvä peli siis.
Ei mulla sitten muuta. Jatkan maton virkkausta peukalo rakkulalla.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Tunneöverit
Sillälailla. Puolinainen veti taas tunneöverit tyypilliseen tapaansa. Saunamies (keksittiin sille nimikin jo tuolla toisaalla) oli eilen siis jossain kaverinsa mökillä hommissa, aattelin että ei vaan huomannut mun viestiä, jonka lähetin neljän pintaan. No, sairas stalkkeri kun olen niin tein itselleni asiaa kauppaan ja kauppareitin sijoitin kulkemaan Saunamiehen talon ohi. Kotona oli ja mä masennuin. Siideriä ja suklaata ja suu lurpallaan kotiin. Ajattelin että pakko laittaa viesti, sillähän se sit selvii ja voi masentua. "Mahdoitkohan saada mun viestin eilen" Sinne meni, mahassa paha fiilis, pelko perseessä. Aloin kirjoittaa tätä postausta ja pääsin neljännelle riville kun puhelin piippas! Sydän hyppäs kurkkuun, pelotti avata viesti. Ei kuulemma muistanut vastata! Joku kaveri tulossa kuulemma saunomaan tänään. Tähdensi että miespuolinen ja oikein hymiö perään. Mitä hittoa toi tarkennus nyt sit tarkoitti? Mä en kestä näitä fiiliksiä mitkä hyppii ja pomppii niin ettei mitään rajaa! Mä hajoon, en hajoo, hajoon, en hajoo. AAAARGHHHHH!
Edit: Totesinpa tuossa että aikamoista paskaa tuli kirjoitettua, poistin ja palautin postauksen todettuani että tää on MUN blogi ja jos mun näppis suoltaa paskaa niin sille ei vaan mahda mitään ja jos mä olen epävarma ja säälittävä haavoittuvainen hepuloija niin olen. PISTE.
Edit2: oli pakko poistaa "en tykkää"-nappula ja korvata se vähän positiivisemmalla :)
lauantai 4. tammikuuta 2014
Leijun, putoon, leijun, putoon
Eilenkin odotin että puhelin piippaisi, pallo oli hänellä, ollut jo monta päivää. Pääsin töistä, kotiin kyttäämään sitä prkleen puhelinta. No okei, osasin mä ehkä tehdä jotain muutakin.
Sitten se piippasi! Menin sekaisin. Viesti ei ollut suoranainen kutsu, oli kuitenkin rivien välistä luettavissa kutsu. Kysyin että onko tuo mahdollisesti kutsu, niin vastasi, että saattaisi vaikka ollakin. Tuli kiire, kiirekiirekiire! Sekoilin, potkaisin tuhkaämpärin pitkin eteisen lattiaa etsiessäni hädissäni autonavaimia, oho, ei ehtinyt kyllä siivoamaan. Kiirekiirekiire, pääsin perille ja ilta oli täydellinen. Voi luoja se oli täydellinen. Ajattelin että tämä tapaaminen selvittäisi vähän asioita, no ei se selvittänyt, eli ihan yhtä pihalla ja epävarmuudessa olen vieläkin. Tykkääkö se musta? Minkä verran? Mitä se haluaa? Tykkääkö se musta? Sanoinko tai teinkö jotain tyhmää? Milloin voi laittaa viestiä ja mitä siihen pitäisi kirjoittaa? Ei saa mokata, mutta miten voi olla mokaamatta?
Uuuuh, mä en kestä! Apuaaa!

Mua viedään
Ei mulla muuta kuin tämä biisi. Voi voi, huonosti tulee käymään, mutta milläs sen estäis? Järki ei ole se keino ainakaan.
torstai 2. tammikuuta 2014
Plääh
En mä tiedä voinko mä jatkaa enää kirjoittamista kun on jo niin paljon asioita mistä en voi/halua kirjoittaa.
Tyypistä en ole kirjoittanut pitkään aikaan vaikka läsnä on ollutkin aina parin viikon takaiseen asti. Nyt ei ole enää läsnä kuin päivittäin mun ajatuksissa.
Pelkään tässä ihastuvani, mieheen jonka kanssa tuskin voi mitään tulla johtuen tapaamisolosuhteista. Kuitenkin kärsimättömiä perhosia mahassa, lässynlässybiisejä youtubessa ja kohta petyn taas. Aivan varmasti. Mutta silti en osaa läiskiä niitä perhosia paskaksi tälläkään kertaa suosiolla.
Pientä pintaremppaa olisi suunnitteilla. Veronpalautukset, jee. Tuli maksettua aika reippaalla kädellä ennakontäydennysmaksuja vuosi sitten. Kohta saa makkarin seinät uuden ilmeen, katsotaan riittääkö rahat muihin huoneisiin. Hymykuopparemppasähkömiestä odotellessa...
Ystävän ja mun suhde etääntyy. Ehkä hyvä niin, en jaksa olla kynnysmattona enää.
Väsyneet ja reppanat fiilikset.
Blogikin täytti 2-v enkä muistanut edes onnitella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)