Huoli

Syyllisyys, se on aina välillä läsnä. Kohta neljä vuotta erosta. Aika jännä muuten että lajittelen mun elämän aikaan ennen eroa ja eron jälkeen. NELJÄ vuotta! Herran jestas miten pitkä aika. NELJÄ vuotta...

Vain elämää ja pari lasia viini yksin. Ohjelma loppui ja jäin fiilistelemään ja pohtimaan mun elämää. Iski syyllisyys lapsista. Onkohan niillä kaikki hyvin? Mä en tiedä miten niillä menee siellä uusperheessä kun eivät siitä puhu. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin.

Mitä jos meidän ero vaikuttikin niihin jotenkin peruuttamattomasti? Olisko se näkynyt mulle asti? Toivottavasti. Jos niillä onkin asiat paremmin kuin mitä olisi mun luona? Voihan se olla niinkin. Mitä jossittelu auttaa? Ei niin mitään.

On tää elämä kyllä ihmeellinen paikka. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Onko kaikki hyvin vai ei? Välillä on huoli lapsista, välillä huoli itsestä. Saanko mä vastarakkautta vai elänkö mä taas jossain omassa pilvilinnassa? Aika näyttää.

Periksi ei anneta

Kamala ja turvonnut olo vaikka olen vetänyt pussiruokaa viikon, eli luulisi liikojen nesteiden poistuvan. Vaan ei, ei poistu. Kesällä iskeneeseen sairauteeni sain lääkityksen joka lamaa samalla aineenvaihduntaa. Ja todennäköisesti joudun syömään  sitä vuoden tai pari. Jippiaijee mä sanon. Yritä tässä sitten laihduttaa. Todella perseestä. Terveeksi tässä on päästävä, se on toki tärkeintä, mutta tää lisäplösöytyminen ei ollut kiva ylläri.

Tällä viikolla onneksi sisätautipolille meno, jospa sieltä saisin ymmärrystä ja apua, jotenkin ei ole vaan kovin optimistinen olo tällä hetkellä kun kaksi kolmesta puhelinkontaktista sinne sisätautien polille on olleet huonoja.

Nyt olis helppo heittää hanskat tiskiin ja vetää kurkusta alas mitä mieli tekee ja lihoa pikapikavauhtia sata kiloa. Onnistuisi helposti kun tuntuu että noilla pussiruuillakin paisun. Äh, en mä voi antaa periksi.

Pitäkää peukkuja että lekuri antaa mulle vähän lisää tai parempia lääkkeitä jotka  ei turvottaisi. Tähän vaivaan ei vaan taida montaa troppia olla.

Plääääääääh

Äidin kasvukipuja

Mä olen siirtynyt siihen vaiheeseen elämääni, etten vaan tajua enää nykynuorisoa. Ja siis käytän termiä "nykynuoriso". Mulla on fb-kaverina esikoiseni kaveri, 14-v niin kuin omanikin. Tämä kaveri on nyt jo ties kuinka monetta kertaa rakastunut ja parisuhteessa. Viikonloppuna olivat poikakaverin kanssa mökkeilemässä ja niin in lööööv. Ja mä luen julkisia rakkaudentunnustuksia facebookista silmät pyöreenä ja järkyttyneenä. 14, se on vielä niiiiiiiin nuori,  haavoittuvainen ja lapsenuskoinen. Mä olen onnellinen siitä että oma lapseni on vähän "eri tyyppiä" vaikkakin oli "parisuhteessa" hänkin toista vuotta. Tosin etäsuhteessa luojan kiitos.

Mä toivon ettei tämä esikoiseni kaveri kohta ilmoita vauvauutisesta. Huh! Enhän mä voi tietenkään varmaksi tietää että mitä mun omanikaan puuhailee. Mä en tykkää tästä! Seksi, nuoren kasvaminen aikuiseksi, epävarmuus, miellyttämisenhalu, apua!!! Mitä jos ne harrastaa kohta seksiä, mun pienet lapset! Ei herran jestas! Mun pää räjähtää pelkästä ajatuksesta!

Kauhistuttavaa!!!

Joskus se elämä vaan yllättää positiivisesti

Eilen tapasin blogin kautta tapaamani miespuolisen Fanin ja vietettiin mahdottoman kiva ilta yhdessä! Siinä on kyllä ihan sielun"sisko"! Vaikka ollaan nähty  parin vuoden aikana vain 3 kertaa ja nähty viimeksi 2 vuotta sitten ihan kuin oltais tunnettu aina. On se vaan hassua kun joittenkin kanssa on niin helppoa :).

Tänään ajelin töihin ja huomasin työpaikan parkkiksella että eturengas on tyhjä. Ruuvi sinne pureutunut. Kirosin ja mietin että mitäs nyt. Menin työpisteelle ja join kupin kahvia ja mietin toimintasuunnitelmaa. No, ei kun vararengasta kaivamaan vaan ja renkaanvaihtoon. Olin saanut vararenkaan pihalle kun reipas myyntipäällikkö tuli töihin. En apua pyytänyt, osaanhan mä nyt renkaan itsekin vaihtaa, mutta vietyään tavaransa sisään tuli avuksi, eli otti oikeastaan koko projektin hoitoon :D. Mä siinä sitten tönötin vieressä kun toinen vaihtoi renkaan. Siihen tuli sitten myös työpaikan ärsyttävä naispuolinen henkilö (joku nimikin sille oli kun olen hänestä ennenkin avautunut, mutta nyt en muista). Ajattelin että tuleeko mahdollisesti ilkkumaan mulle niin kuin tapoihinsa kuuluisi, mutta ei! Hän alkoi selvittää että kuka veisi mun renkaan paikkaukseen kun todettiin että en mä vararenkaalla voi ajaa kun aluvanteiden pultit ei kiristy siihen kunnolla. No, menokyyti järjestyi yhden miehen voimin ja paluukyyti toisen miehen voimin. Äsken tuli sähköpostia:

"Moi. Autonne rengasvaurio on korjattu ja valmiina lähtöön . Firma maksaa viulut."

Ihan ihmeellistä ja käsittämätöntä, ihan äimän käkenä täällä monttu auki! Firma siis siksi maksoi kun on saattanut täältä se ruuvi tarttua mukaan. Mutta silti! Ihan kertakaikkisen ihanaa! 

Mä rakastan mun työtä ja työkavereita! (ainakin osaa) 

Back!

Moi muruset!

Mäpäs kirjailen muutaman rivin ja katson miltä tuntuu :). Ollut kauhea ikävä blogia ja nyt hiljaisuus katkeaa.

Kesällä on tapahtunut:

-sairastuin ja makasin kuukauden-pari sängyssä
-maalasin taloa
-tein kovasti töitä
-luovuin kissoista
-pyöräilin maanisesti
-pinosin 10 kuutiota klapeja vajaan
-siivosin autotallin pienesti pakotettuna
-heräsin "eloon" kun lääkitys alkoi tehota
-rälläköin Kelailijan pappatunturin osan kahtia ja heitin metallinkeräykseen ja nautin siitä

Mulle kuuluu siis hyvää :). Aurinko paistaa ja syksy tulee, mä olen siihen valmis! 

Jatkoa?

Suhteellisen vakavasti olen pohdiskellut että jatkaisinko blogia. Mä kaipaan teitä! <3

Ikävä teitä!

Voi että mulla on teitä lukijoita ja tsemppejänne ikävä! Olen varmaan blogiriippuvainen. Olette ihania! <3 Postia vastaanottaa puolinainen78@gmail.com

Edit: puuttuvat kesän ja syksyn postaukset löytyvät osoitteesta http://kokonaisenmatkassa.blogspot.fi/