Nyt on tiistai, eli kaksi päivää mennyt. Vain kaksi päivää. Mä näen peilistä väsyneen näköisen ja ryppyisen naisen. Jotain on tapahtunut mun ihollekin silmien alla, se on ohentunut, kuiva ja ryppyinen. Mä olen vasta 37-v, ei kai jo? Posketkin alkaa roikkumaan kuin bulldogilla. Näillä eväillä sitten pitäisi pärjätä. Ai niin, onhan mulla olevinaan se sisäinen kauneus, pitäis päästä vaan ensin lähietäisyydelle, että se loistaisi. Paskat se mitään loista, sammunut on ainakin hetkeksi.
En mä tarkoita että olisin deittailemaan lähdössä vielä, ehen, en todellakaan, tämmöisiä pohdintoja vaan näköjään näin aamutuimaan pyörii päässä tässä itsesäälissä kieriskellessäni. Miten mä voin uskaltaa enää antaa itseni rakastaa ja luottaa? No, eihän mun nyt tarvitsekaan vielä. Miten mä jaksan kohdata taas ne kaikki kirvesmurhaajadeitit kun siihen asti pääsen? ( http://puolinaisenero.blogspot.fi/2014/11/astetta-rankempi-halloween.html )
Se tuntuu erityisen pahalta kun jotain kivaa/outoa/hassua/pelottavaa tapahtuu, eikä ole semmoista ihmistä, jolle voisi kertoa ne pienetkin hölmöt jutut.
Mä tiedän että tämä paha olo on tilapäistä, mutta se ei just nyt lohduta yhtään.
Töissä pitäisi jaksaa venyä uskomattomiin suorituksiin kaikkien lisäprojektien kanssa ja kakkostyön tilinpäätös pitäisi tehdä. Millähän voimilla? Sisulla ja pakolla kai.
Meinasin kirjoittaa että miksi mulle aina käy näin, mutta eihän mulle AINA näin käy. Mullehan on käynyt näin vain kaksi kertaa. Tai no, kolme jos Tyyppi otettaisi mukaan, mutta ei sitä oteta. Ei kaksi kertaa ole aina.
Koitetaas miettiä jotain positiivisia asioita:
-talossa ei haise enää paska kun pakkaset lauhtuivat. Lumimyräköistä selviää kyllä jotenkin. Kai.
(oho, nyt pitikin alkaa jo miettimään ihan urakalla, eikä meinaa irrota)
-laihis on lähtenyt hyvin alkuun, ei huvita syödä
-huomenna tapahtuu toivottavasti jotain toivoa antavaa, odotan sitä innolla ja positiivisesti.
Jokainen herätty aamu vie mua eteenpäin.
Jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Kyllä.
tiistai 12. tammikuuta 2016
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Ero
Mä koitan kirjottaa eilisestä kun olette te olleet koko suhteessa mukana niin ehkäpä on reilua antaa teidän olla loppuun asti.
Eilen kirjoiteltiin pikaviestin kautta ja kävi taas ilmi että mies on aivan paniikissa ja pakokauhuinen. Hän ajatteli että NYT pitää tietää mennäänkö eteenpäin, pitää esitellä lapset ja suvut ja jakaa arki ja kaikki. Siis HÄN oli miettinyt kaiken tuon. Siitä hän sitten panikoitui kun ei ollut valmis sitoutumaan niin. Hän ei tiennyt mitä hän halusi, se tuli kolmen tunnin kirjoittelun aikana selväksi että on aivan paniikissa eikä tiennyt mitä halusi. Mä yritin parhaani mukaan rauhotella, että ei tässä mitään tarvitse just NYT tehdä, että jatketaan vaan rauhassa näin eteenpäin että jospa se hänen paniikkinsa ja suojamuurinsa sitten helpottaisi ajan kanssa kun huomaa, ettei mitään panikoitavaa ole. Kolmen tunnin päättömän panikointikeskustelun jälkeen pyysin häntä tulemaan luokseni, hän tuli. Mä olin itkenyt, hän oli itkenyt. Jatkettiin itkemistä mun sohvalla, käsi kädessä. Paljoakaan ei sanottu kahden tunnin itkemisen ja niistämisen, halaamisen ja silittelyn aikana. Tunsin että olin lähempänä henkisesti häntä kuin ehkä koskaan, en mä mitään suojamuureja havainnut. Sanoi ettei tämä ole mua kohtaan reilua. Että hän etenisi suojamuureilla ja mä ilman. Kun hän pelkää jotain niin kovasti. Ei käynyt selväksi mitä hän niin kovasti pelkää. Kahden tunnin jälkeen hän alkoi tekemään lähtöä. Mä sanoin että ei lähde minnekään ennen kuin on sanonut mitä on tänne tullut sanomaan. Kysyi että "ai sen että haluan olla yksin". Minä sanoin että en minä tiedä mitä hän on miettinyt ja että mitä haluaa sanoa, mutta että sanoo sitten suoraan niin että mä ymmärrän. Taisin kysyä että tarkoitatko sä nyt sitä, että sä et halua olla enää mun kanssa vaan haluat olla yksin. Pakko oli kysyä noin, ettei tulkintavirhettä voinut sattua. Taisi siihen vastata sitten "joo".
Ymmärsin, itku jatkui, molemmilla. Itkettiin siinä pitkä tovi, mies ei tehnyt elettäkään lähteekseen. Menin keittiöön itkemään rauhassa, hetken päästä mies seurasi ja istui mua vastapäätä ja katsoi silmiin. Tuijotin takaisin kyyneleet valuen kunnes en kärsinyt enää katsoa ja hautasin naaman käsiini. Kysyin mieheltä että haluatko sä tosiaan jäädä katsomaan kun mä romahdan? Taisi vastata että ei halua. Menin takaisin olkkariin, mies tuli perässä ja istui viereen. Itkettiin hiljaa vierekkäin. Mulla alkoi hermo prakaamaan ja kysyin että onko hänellä nyt helpompi olo. Ei kuulemma ollut. En ymmärtänyt miksei jo lähtenyt, muttei kuitenkaan puhunutkaan. Kysyin että onko hän nyt tosiaan varma että haluaa tehdä tämän. Oli varma. En enää kestänyt sitä piinaavaa odotusta että milloin lähtee, enkä halunnut häntä uloskaan heittää, menin keittiöön tekemään itselleni helvetin vahvan kolmen desin kossucolan ja palasin olohuoneeseen, nojatuoliin kauaksi sohvasta. Join sen tyrskähdellen ja yökkien niin nopeasti kuin pystyin, varmaan minuutissa parissa. Ihan kuin se mitän olisi auttanut. Siinä kohtaa mies tajusi lähteä. Tuli halaamaan mua pitkään, en halannut takaisin. Ja lähti. Ääneen itkeminen alkoi varmaan jo ennen kuin mies oli ulkona. Hyvä vaan jos kuuli.
About noin se jotenkin meni. Nyt sitten pitää vaan koittaa toipua taas, jotenkin. Tälläkin on joku tarkoitus mikä selviää aikanaan. En vaan jaksaisi aina tätä kipua.
Eilen kirjoiteltiin pikaviestin kautta ja kävi taas ilmi että mies on aivan paniikissa ja pakokauhuinen. Hän ajatteli että NYT pitää tietää mennäänkö eteenpäin, pitää esitellä lapset ja suvut ja jakaa arki ja kaikki. Siis HÄN oli miettinyt kaiken tuon. Siitä hän sitten panikoitui kun ei ollut valmis sitoutumaan niin. Hän ei tiennyt mitä hän halusi, se tuli kolmen tunnin kirjoittelun aikana selväksi että on aivan paniikissa eikä tiennyt mitä halusi. Mä yritin parhaani mukaan rauhotella, että ei tässä mitään tarvitse just NYT tehdä, että jatketaan vaan rauhassa näin eteenpäin että jospa se hänen paniikkinsa ja suojamuurinsa sitten helpottaisi ajan kanssa kun huomaa, ettei mitään panikoitavaa ole. Kolmen tunnin päättömän panikointikeskustelun jälkeen pyysin häntä tulemaan luokseni, hän tuli. Mä olin itkenyt, hän oli itkenyt. Jatkettiin itkemistä mun sohvalla, käsi kädessä. Paljoakaan ei sanottu kahden tunnin itkemisen ja niistämisen, halaamisen ja silittelyn aikana. Tunsin että olin lähempänä henkisesti häntä kuin ehkä koskaan, en mä mitään suojamuureja havainnut. Sanoi ettei tämä ole mua kohtaan reilua. Että hän etenisi suojamuureilla ja mä ilman. Kun hän pelkää jotain niin kovasti. Ei käynyt selväksi mitä hän niin kovasti pelkää. Kahden tunnin jälkeen hän alkoi tekemään lähtöä. Mä sanoin että ei lähde minnekään ennen kuin on sanonut mitä on tänne tullut sanomaan. Kysyi että "ai sen että haluan olla yksin". Minä sanoin että en minä tiedä mitä hän on miettinyt ja että mitä haluaa sanoa, mutta että sanoo sitten suoraan niin että mä ymmärrän. Taisin kysyä että tarkoitatko sä nyt sitä, että sä et halua olla enää mun kanssa vaan haluat olla yksin. Pakko oli kysyä noin, ettei tulkintavirhettä voinut sattua. Taisi siihen vastata sitten "joo".
Ymmärsin, itku jatkui, molemmilla. Itkettiin siinä pitkä tovi, mies ei tehnyt elettäkään lähteekseen. Menin keittiöön itkemään rauhassa, hetken päästä mies seurasi ja istui mua vastapäätä ja katsoi silmiin. Tuijotin takaisin kyyneleet valuen kunnes en kärsinyt enää katsoa ja hautasin naaman käsiini. Kysyin mieheltä että haluatko sä tosiaan jäädä katsomaan kun mä romahdan? Taisi vastata että ei halua. Menin takaisin olkkariin, mies tuli perässä ja istui viereen. Itkettiin hiljaa vierekkäin. Mulla alkoi hermo prakaamaan ja kysyin että onko hänellä nyt helpompi olo. Ei kuulemma ollut. En ymmärtänyt miksei jo lähtenyt, muttei kuitenkaan puhunutkaan. Kysyin että onko hän nyt tosiaan varma että haluaa tehdä tämän. Oli varma. En enää kestänyt sitä piinaavaa odotusta että milloin lähtee, enkä halunnut häntä uloskaan heittää, menin keittiöön tekemään itselleni helvetin vahvan kolmen desin kossucolan ja palasin olohuoneeseen, nojatuoliin kauaksi sohvasta. Join sen tyrskähdellen ja yökkien niin nopeasti kuin pystyin, varmaan minuutissa parissa. Ihan kuin se mitän olisi auttanut. Siinä kohtaa mies tajusi lähteä. Tuli halaamaan mua pitkään, en halannut takaisin. Ja lähti. Ääneen itkeminen alkoi varmaan jo ennen kuin mies oli ulkona. Hyvä vaan jos kuuli.
About noin se jotenkin meni. Nyt sitten pitää vaan koittaa toipua taas, jotenkin. Tälläkin on joku tarkoitus mikä selviää aikanaan. En vaan jaksaisi aina tätä kipua.
lauantai 9. tammikuuta 2016
perjantai 8. tammikuuta 2016
Pakkanen, akut, perkele
Mä vihaan näitä pakkasia. Toissapäivänä auto lähti nihkeästi käyntiin, mutta lähti kuitenkin ja pääsin ylitöihin. Eilen ei lähtenyt. Ihana työkaveri kävi mut hakemassa töihin ja toinen ihana työkaveri toi mut kotiin. Jätin auton akkulaturiin päiväksi. Ihan karman kepposia selkeästi kun akkulaturista just puhuttiin. Lapasmies varmaan noitui tän tilanteen. No, pääsin siis kyydissä kotipihalle. Työnsin avaimen lukkoon ja tadaa, ei käänny lukossa, joten en päässyt sisään. Paniikki alkoi hiipiä, mitä helvettiä mä nyt teen! Eihän mun tarvinnut kuin muutama minuutti siinä pakkasessa olla farkuissa kun olin jo jäässä. Alkoi itkettämäänkin. Harkitsin jo taksin soittamistakin, mutta mihin mä olisin mennyt.Löysin autosta kuin ihmeen kaupalla lukkosulan, joka ei toiminut. Ilmeisesti jonkun tipan se purskautti kun sain kuin sainkin oven auki ja pääsin lämpimään.
Lämmittyäni lähdin kokeilemaan autoa. 1,5 starttausta ja akku oli tyhjä. Ei tulosta. Soitin iskälle ja iskä neuvoi ottamaan akun sisään lämpiämään. Pesuvatiin ja kuumaa vettä pohjalle (ei saa kastella sitten päältä). No, kylvetin akkua ja laitoin sen kuivattelemaan takkatulen loimotukseen. Jäässä oleva akku ei siis lataudu, siksi sulatus.
Mies laittoi viestiä että mikä meininki auton kanssa. Kerroin että ei lähtenyt käyntiin. Sanoi että lähtee tulemaan Motonetin kautta, mulla pääsi itku. Haki akun ja jumpstartterin, tuli mun luo, sovitettiin akkua, todettiin se liian korkeaksi, lähdettiin vauhdilla motonettiin, oli menossa just kiinni, myyjän avustuksella otettiin uusi sopivan kokoinen akku ja lähdettiin sovittelemaan sitä. Ou jeah, täydellisen kokoinen, mutta navat väärin päin. Voi helvetinperkele. No, motonet oli jo kiinni, joten sauna päälle ja nukkumaan. Toimintasuunnitelmana vanhan ja lämpimän akun kiinnitys aamulla ja jumpstartterilla käyntiin. Isot pointsit miehelle siitä että tuli mun viemärinhajuiseen taloon (tuuletusputki siis taas jäässä ja talo haisee paskalle) ja jäi vielä yöksi!
Opin miehen tulkitsemisesta eilen seuraavan asian: Mies sanoo "toin pari Skyriä(eli rahkaa)". Vastasin, "oookeei". Mies hetken päästä "niin, se oli kiertoilmaisu sille että mulla on nälkä!" Minä: "Puhu herran jestas suoraan äläkä kiertoilmauksilla niin voin jopa ymmärtää!" U-käännös ja kauppaan ostamaan miehelle ruokaa. Siellä sitten alkoi puhumaan aamupalasta, eli ymmärsin siitä että jää myös yöksi. Miehet.... Ja niin kuin olin jo yrittänyt oppia, että miehiä ei kannata yrittää tulkita kun ovat muka niin suoria! Niin varmaan joo!
Aamu tuli ja toimittiin suunnitelman mukaisesti. Paskan marjat se mitään käyntiin lähtenyt! Mua rupes taas itkettämään vitutuksesta. Mies vei mut töihin ja lähti metsästämään kolmatta akkua. Osti kolmannen akun ja sai sillä auton käyntiin. Mä töissä kiroilemassa ja manaamassa talvea, autoja ja kylmyyttä. Tulee kohta hakemaan mut, vien sen mun luo että saa autonsa ja ajan takaisin töihin.
Olipas projekti!
Lämmittyäni lähdin kokeilemaan autoa. 1,5 starttausta ja akku oli tyhjä. Ei tulosta. Soitin iskälle ja iskä neuvoi ottamaan akun sisään lämpiämään. Pesuvatiin ja kuumaa vettä pohjalle (ei saa kastella sitten päältä). No, kylvetin akkua ja laitoin sen kuivattelemaan takkatulen loimotukseen. Jäässä oleva akku ei siis lataudu, siksi sulatus.
Mies laittoi viestiä että mikä meininki auton kanssa. Kerroin että ei lähtenyt käyntiin. Sanoi että lähtee tulemaan Motonetin kautta, mulla pääsi itku. Haki akun ja jumpstartterin, tuli mun luo, sovitettiin akkua, todettiin se liian korkeaksi, lähdettiin vauhdilla motonettiin, oli menossa just kiinni, myyjän avustuksella otettiin uusi sopivan kokoinen akku ja lähdettiin sovittelemaan sitä. Ou jeah, täydellisen kokoinen, mutta navat väärin päin. Voi helvetinperkele. No, motonet oli jo kiinni, joten sauna päälle ja nukkumaan. Toimintasuunnitelmana vanhan ja lämpimän akun kiinnitys aamulla ja jumpstartterilla käyntiin. Isot pointsit miehelle siitä että tuli mun viemärinhajuiseen taloon (tuuletusputki siis taas jäässä ja talo haisee paskalle) ja jäi vielä yöksi!
Opin miehen tulkitsemisesta eilen seuraavan asian: Mies sanoo "toin pari Skyriä(eli rahkaa)". Vastasin, "oookeei". Mies hetken päästä "niin, se oli kiertoilmaisu sille että mulla on nälkä!" Minä: "Puhu herran jestas suoraan äläkä kiertoilmauksilla niin voin jopa ymmärtää!" U-käännös ja kauppaan ostamaan miehelle ruokaa. Siellä sitten alkoi puhumaan aamupalasta, eli ymmärsin siitä että jää myös yöksi. Miehet.... Ja niin kuin olin jo yrittänyt oppia, että miehiä ei kannata yrittää tulkita kun ovat muka niin suoria! Niin varmaan joo!
Aamu tuli ja toimittiin suunnitelman mukaisesti. Paskan marjat se mitään käyntiin lähtenyt! Mua rupes taas itkettämään vitutuksesta. Mies vei mut töihin ja lähti metsästämään kolmatta akkua. Osti kolmannen akun ja sai sillä auton käyntiin. Mä töissä kiroilemassa ja manaamassa talvea, autoja ja kylmyyttä. Tulee kohta hakemaan mut, vien sen mun luo että saa autonsa ja ajan takaisin töihin.
Olipas projekti!
maanantai 4. tammikuuta 2016
Katsastuspäivän grande finale
No niin, päivän loppuraportti. Töihin päästyäni sain siskoltani viestin ja viestittelymme meni kutakuinkin näin:
S: Arvaa kenen auto ei lähtenyt käyntiin?
P: No mun!!!
S: Ai sullakin on ongelma
Selostin tilanteeni ja sisko kertoi akkunsa olevan sökö ja lähtevänsä ostamaan uutta akkua. Kirosi talven ja työpaikkansa ja muutaman muunkin asian siinä sivussa, eli oli kohtalaisen kierroksilla jo siinä vaiheessa. Muisti kuitenkin mun valitukseen kommentoida että rahalla kaikesta selviää ja autokaupan kautta vaan kotiin :D. Mielessä kävikin ottaa isompi autolaina kuin talolaina on ja maksella sitä sitten vaikka 50 vuotta, sen verran potutti.
Tunnin päästä tuli siskolta viesti:
S: Noh, mä vaihdoin akun ja rikoin tuulilasin
Kimppakiroamista.
Sisko oli tempaissut ilmeisesti akun sen verran rivakasti sieltä (on kuulemma hankalassa paikassa), että sai oman tuulilasinsakin paskaksi samalla. Uskomatonta mutta totta! Joillain päivillä on vain vähän pahempi karma kuin toisilla. Soitin iskälle, että jos mahdollista, ei kannata poistua kotoa kun meidän suvulla on nyt tähdet hiukkasen huonossa asennossa.
Hurautin hakemaan autoa ja Yaris kiltisti hörähti käyntiin niin kuin arvelinkin. Lasiliikkeen poju kävi kysymässä naapurikorjaamosta mulle vaihtoehtoja mikä voisi olla ja sainkin veikkauksen että virtalukossa piilee vika. Todella hyvää palvelua lasiliikkeeltä, voin lämpimästi suositella Lahden Windglassia! Takaisin töihin ja illalla katsastukseen. Jännitti. Auto lähti käyntiin töistä ja katsastusmiehen näpeissäkin. Mut kutsuttiin halliin katsastuksen päätteeksi ja ilmoitettiin että LÄPI MENI!!! Jiiiiihaaaaa!!! Läpiläpiläpiiiiii! Kyllä olin iloinen!!! Ja se varmasti näkyi :D
Kiitos siis peukuista peukuttaneille ja myötäelijöille. Ensi vuonna ihan varppina katsastan ajoissa, ainakin yritän kovemmin kuin nyt ja aloitan yrittämisen aiemmin!
Jumpan ja kaupan kautta kotiin, puut sisälle, auto piuhan päähän ja päivä on täysi. Vielä kun saan takan sammuksiin niin voin tyytyväisenä painaa pään tyynyyn :)
S: Arvaa kenen auto ei lähtenyt käyntiin?
P: No mun!!!
S: Ai sullakin on ongelma
Selostin tilanteeni ja sisko kertoi akkunsa olevan sökö ja lähtevänsä ostamaan uutta akkua. Kirosi talven ja työpaikkansa ja muutaman muunkin asian siinä sivussa, eli oli kohtalaisen kierroksilla jo siinä vaiheessa. Muisti kuitenkin mun valitukseen kommentoida että rahalla kaikesta selviää ja autokaupan kautta vaan kotiin :D. Mielessä kävikin ottaa isompi autolaina kuin talolaina on ja maksella sitä sitten vaikka 50 vuotta, sen verran potutti.
Tunnin päästä tuli siskolta viesti:
S: Noh, mä vaihdoin akun ja rikoin tuulilasin
Kimppakiroamista.
Sisko oli tempaissut ilmeisesti akun sen verran rivakasti sieltä (on kuulemma hankalassa paikassa), että sai oman tuulilasinsakin paskaksi samalla. Uskomatonta mutta totta! Joillain päivillä on vain vähän pahempi karma kuin toisilla. Soitin iskälle, että jos mahdollista, ei kannata poistua kotoa kun meidän suvulla on nyt tähdet hiukkasen huonossa asennossa.
Hurautin hakemaan autoa ja Yaris kiltisti hörähti käyntiin niin kuin arvelinkin. Lasiliikkeen poju kävi kysymässä naapurikorjaamosta mulle vaihtoehtoja mikä voisi olla ja sainkin veikkauksen että virtalukossa piilee vika. Todella hyvää palvelua lasiliikkeeltä, voin lämpimästi suositella Lahden Windglassia! Takaisin töihin ja illalla katsastukseen. Jännitti. Auto lähti käyntiin töistä ja katsastusmiehen näpeissäkin. Mut kutsuttiin halliin katsastuksen päätteeksi ja ilmoitettiin että LÄPI MENI!!! Jiiiiihaaaaa!!! Läpiläpiläpiiiiii! Kyllä olin iloinen!!! Ja se varmasti näkyi :D
Kiitos siis peukuista peukuttaneille ja myötäelijöille. Ensi vuonna ihan varppina katsastan ajoissa, ainakin yritän kovemmin kuin nyt ja aloitan yrittämisen aiemmin!
Jumpan ja kaupan kautta kotiin, puut sisälle, auto piuhan päähän ja päivä on täysi. Vielä kun saan takan sammuksiin niin voin tyytyväisenä painaa pään tyynyyn :)
Niin mun elämää
Tää on niin mun elämää.
Oli -17 kun lähdin ajelemaan tuulilasin vaihtoon. Auto ei ollut piuhassa, mutta lähti kiltisti käyntiin. Ajoin tuulilasipajalle ja sain laina-auton alle. Lähdin köröttelemään töihin. kaivoin jossain vaiheessa puhelimen taskusta ja oho, kaksi puhelua lasiliikkeestä tullut. Soitin takaisin ja kaveri ilmoitti että rouvan auto ei nyt lähde tästä parkkipaikalta kyllä käyntiin. Vai niin, vai että ei lähde käyntiin. No niinpä tietysti, kuinkas muutenkaan. Kaveri sanoi työntävänsä sen halliin, sanoin että loistavaa jos saa sen työnnettyä ja vaihdettua lasin niin mä pohdiskelen jatkoa sitten myöhemmin kun tulen hakemaan auton.
Ajoin töihin ja tässä mä nyt kiroan ja juon kahvia. Töitäkin olis, on vaan nyt pikkaisen pää jumissa. Tässähän on nyt vaihtoehtoja suunnilleen about kaksi.
1. auto lähtee kiltisti käyntiin puolilta päivin kun sen haen ja ajan puoli viideltä katsastukseen ja auto lähtee kiltisti myös katsastusmiehen avaimenväännöllä käyntiin. (okei, tässä voi olla myös se mahis ettei se lähde katsastuksessa käyntiin, mutta mä en halua sitä vaihtoehtoa nyt tässä kohtaa miettiä)
2. auto ei lähde kiltisti käyntiin puolilta päivin ja tilaan hinausauton ja sijaisauton ja soitan katsastusasemalle että mitäs veetä nyt tehdään. Onko se ajokieltoa suoraan kun en ilmesty varatulle ajalleni vai pyydänkö hinuria ajamaan katsastuskonttorin kautta vai mitä perkelettä tässä nyt tehdään.
Jep, tää tietää hyvää loppupäivää ajatellen.
Oli -17 kun lähdin ajelemaan tuulilasin vaihtoon. Auto ei ollut piuhassa, mutta lähti kiltisti käyntiin. Ajoin tuulilasipajalle ja sain laina-auton alle. Lähdin köröttelemään töihin. kaivoin jossain vaiheessa puhelimen taskusta ja oho, kaksi puhelua lasiliikkeestä tullut. Soitin takaisin ja kaveri ilmoitti että rouvan auto ei nyt lähde tästä parkkipaikalta kyllä käyntiin. Vai niin, vai että ei lähde käyntiin. No niinpä tietysti, kuinkas muutenkaan. Kaveri sanoi työntävänsä sen halliin, sanoin että loistavaa jos saa sen työnnettyä ja vaihdettua lasin niin mä pohdiskelen jatkoa sitten myöhemmin kun tulen hakemaan auton.
Ajoin töihin ja tässä mä nyt kiroan ja juon kahvia. Töitäkin olis, on vaan nyt pikkaisen pää jumissa. Tässähän on nyt vaihtoehtoja suunnilleen about kaksi.
1. auto lähtee kiltisti käyntiin puolilta päivin kun sen haen ja ajan puoli viideltä katsastukseen ja auto lähtee kiltisti myös katsastusmiehen avaimenväännöllä käyntiin. (okei, tässä voi olla myös se mahis ettei se lähde katsastuksessa käyntiin, mutta mä en halua sitä vaihtoehtoa nyt tässä kohtaa miettiä)
2. auto ei lähde kiltisti käyntiin puolilta päivin ja tilaan hinausauton ja sijaisauton ja soitan katsastusasemalle että mitäs veetä nyt tehdään. Onko se ajokieltoa suoraan kun en ilmesty varatulle ajalleni vai pyydänkö hinuria ajamaan katsastuskonttorin kautta vai mitä perkelettä tässä nyt tehdään.
Jep, tää tietää hyvää loppupäivää ajatellen.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Aina kun mä rauhoitun alkaa tapahtumaan
Huomenna olisi sitten megapäivä. Mun auton katsastuksen viimeinen päivä. Kyllä. Auton olisi voinut katsastaa jo syyskuussa, mutta ei, ajattelin sitä kyllä aktiivisesti koko syksyn, mutta koska tuulilasi on aktiivisesti haljennut koko ajan enemmän ja enemmän ja mä olin hoitanut sitä passiivisesti koko syksyn niin valmista ei ollut tullut. Ensimmäisen kerran pyysin tarjouksia lokakuun alussa, ei vain johtanut toimenpiteisiin. Päätin että vaihdatan sen lähikorjaamollani veronpalautusten jälkeen. No, sain otettua yhteyttä korjaamoon joskus joulun aikoihin (hyvissä ajoin siis), mutta he vastasivat, että eivät tee tuulilasinvaihtoja. Siis OMG! Ja niin kuin minä olin niihin luottanut! Putosin aivan tyhjän päälle kun olin tehnyt täydellisen suunnitelman.
No, välipäivinä sitten otin yhteyttä lokakuussa tarjouksen antaneeseen tahoon ja anellen kysyin että mahtaakohan olla maanantaina aikoja ja saisiko sijaisautoa kun töitäkin pitäisi tehdä. Etelänaapurin herrasmies lupasi ja ajan tunnin huomenna aamusta sinne, toisen tunnin laina-autolla töihin, haen auton korjattuna ruokiksella ja ajan taas takaisin töihin ja illan viimeiselle katsastusajalle katsatukseen. Mikä hitto siinä on, että kaikki pitää jättää viimetippaan? Kyllä minua hieman nolottaa. Pitäkää huomenna peukkuja ettei muuta olisi kuin se tuulilasi ja pääsisin läpi!
Eilen palasin uudenvuodenvietosta miehen lämpimästä kodista omaan hyiseen igluuni. Tässä mä nyt olen muutaman päivän lämmitellyt torppaa ja tänään alkoi jo suorastaan vituttamaan että tarviiko mun aina palella. Aloin miettimään aktiivisesti ilmalämpöpumpun hankintaa. Pistin viestiä jo vuoden takaiselle deitille josko hän pystyisi antamaan mielipidettä asiasta, toivottavasti muistaa, että on vähän "velassa" mulle eroterapiasta. No, ei hän kyllä ainoa mun tsäänssi ole, voin toki ottaa tarjouksia ihan virallisestikin, ajattelin että häneltä saisin rehellisen mielipiteen kun on ammattilainen eikä kuitenkaan yrittäjä. Katsotaan nyt miten tämä etenee.
Eilen kun heitin vaatteet pois nukkumaan mennessä, huomasin että olen kyljistäni aivan pilkullinen. Mikähän mua nyt vaivaa? No, olkoot, eivät vaivaa eikä kutise, hieman esteettisesti arvelluttavan näköistä vaan.
Mikähän siinä on, että aina kun mulla on hetki aikaa rauhottua niin mulla alkaa päässä surisemaan. Milloin miesasiat, milloin talonparannussuunnitelmat? Miksei se vaan voisi olla välillä ihan hiljaa? Silleen blankkona kiltisti. Shhhh...?
No, välipäivinä sitten otin yhteyttä lokakuussa tarjouksen antaneeseen tahoon ja anellen kysyin että mahtaakohan olla maanantaina aikoja ja saisiko sijaisautoa kun töitäkin pitäisi tehdä. Etelänaapurin herrasmies lupasi ja ajan tunnin huomenna aamusta sinne, toisen tunnin laina-autolla töihin, haen auton korjattuna ruokiksella ja ajan taas takaisin töihin ja illan viimeiselle katsastusajalle katsatukseen. Mikä hitto siinä on, että kaikki pitää jättää viimetippaan? Kyllä minua hieman nolottaa. Pitäkää huomenna peukkuja ettei muuta olisi kuin se tuulilasi ja pääsisin läpi!
Eilen palasin uudenvuodenvietosta miehen lämpimästä kodista omaan hyiseen igluuni. Tässä mä nyt olen muutaman päivän lämmitellyt torppaa ja tänään alkoi jo suorastaan vituttamaan että tarviiko mun aina palella. Aloin miettimään aktiivisesti ilmalämpöpumpun hankintaa. Pistin viestiä jo vuoden takaiselle deitille josko hän pystyisi antamaan mielipidettä asiasta, toivottavasti muistaa, että on vähän "velassa" mulle eroterapiasta. No, ei hän kyllä ainoa mun tsäänssi ole, voin toki ottaa tarjouksia ihan virallisestikin, ajattelin että häneltä saisin rehellisen mielipiteen kun on ammattilainen eikä kuitenkaan yrittäjä. Katsotaan nyt miten tämä etenee.
Eilen kun heitin vaatteet pois nukkumaan mennessä, huomasin että olen kyljistäni aivan pilkullinen. Mikähän mua nyt vaivaa? No, olkoot, eivät vaivaa eikä kutise, hieman esteettisesti arvelluttavan näköistä vaan.
Mikähän siinä on, että aina kun mulla on hetki aikaa rauhottua niin mulla alkaa päässä surisemaan. Milloin miesasiat, milloin talonparannussuunnitelmat? Miksei se vaan voisi olla välillä ihan hiljaa? Silleen blankkona kiltisti. Shhhh...?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)