Lukijat

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kännibloggausta 2018

Puoli pulloa viiniä ja olen jälleen kosketuksissa tunteisiini. Juhlistan kakkostyön viime vuoden valmistumista ja ansaitsin kaksi lasia viiniä (joo, mun lasit on isoja)

Yksi äskeisistä ajatuksistani oli "olen 37-vuotias ja...". En edes muista miten ajatus jatkui kunnes tajusin, että, oho, en todellakaan ole 37-vuotias. Täytän kesällä pyöreitä eikä ne pyöreät ole kolmekymppiset. Mihin hukkasin nuo vuodet? No, ei kai sillä niin väliä. Naamastahan ne näkyy.

Esikoisesta on tulossa täysi-ikäinen, aikuinen! Miten voi, kun enhän mäkään aina ole. Kalenterin mukaan lapsen vaihto-oppilaaksi lähtöön on enää jokunen kuukausi. Aiemmin se on tuntunut niin abstraktilta, sitten joskus. Nyt se on neljän kuukauden päästä. Kun ajattelenkin asiaa niin ilmat lähtee pihalle. Kyllä mä tiedän miten nopeasti kuukaudet nykyään kuluu. Se on kuin junan valot tunnelin päässä. Lähestyy lähestymistään, kunnes iskee ilmat pihalle.

Viime postauksessa uhosin jotain sisäkattorempasta. No, ostin lisää välineitä, virittelin ne Makitaani ja testasin. Hah, mikä vitsi se suoritus. Totesin että juuei onnistu ja laitoin paikalliseen työvoiman etsimisryhmään ilmoituksen työvoiman tarpeesta. Sainkin heti tarjouksen ja tänään oli jo reipas poikanen töissä ja katto saanut yhden uuden kerroksen maalia. Poikanen on niin nuori että äidinvaistot heräsivät. Kerroin että hänen pitää myös huolehtia jaksamisestaan eikä painaa liian pitkää päivää. Sen jälkeen tajusin pistää suun kiinni ja nauttia siitä että joku tulee apuun.

Tiedättekös rakkaat lukijat, mä rakastan tätä taloa. Tämän keskeneräisyyttä, tämän opettavaisuutta, tämän tuttuutta. Rakastan sitä miten pitää muistaa, että pesukonetta ja kuivauskonetta ei saa laittaa samaan aikaan päälle, koska sulake palaa. Ihan itse olen oppinut kantapään kautta. Rakastan sitä että huomasin maalin rapisevan ikkunan räystäspelleistä eikä se ole mulle ongelma, tiedän miten ne hoituu. Kellarikin on ollut kuiva jo kuukauden kun siskon kanssa fiksattiin se. Mun akilleen kantapääni, kellarivesi on selätetty. Ainakin hetkeksi :). Let the fight continue! Olipa onni etten saanut sitä järvenrantataloa.

Koska kännibloggaus tarkoittaa irrallisten asioiden tajunnanvuodatusta blogiin, niin kerrottakoon että KK on muuttamassa kaupunkiin. Ensi viikolle on muuttopäivä määritelty, mutta ehei, ei ole KK:lla vielä vuokrasopimusta allekirjoitettu. Näissä asioissa mä olen järjestelmällinen ja todellakin panikoisin jos olisin itse tuossa tilanteessa. Ja panikoin jos joku läheinen on tuossa tilanteessa. Hän itse ei vaan panikoi. Mä en vaan voi ymmärtää. En pystynyt pysymään erossa asiasta, joten otin tilanteen vähän niin ku haltuun ja käskin hakea tiettyä asuntoa. Tietää kyllä että mun katon alla ei voi majoittua muutamaa päivää pidempään. Voi että kun tuokin asia painaa takaraivossa.

Mutta tänään mä olen niin onnellinen eikä kenenkään murheet mua kosketa :). Pitää opetella antamaan olla. Kaikkea ei voi hallita. Ei edes muiden muuttoja. Vähän se jännittää, mutta jännitys on ehkä hyvää laatua.

Päätän raporttini tähän. Olette ihania! <3

5 kommenttia:

  1. No niin, se taloasiakin kääntyi hyvin päin :)
    Mua kans rassaa, kun eräät ihmiset ei saa aikaiseksi tärkeitä asioita. Kyllä mullakin venyy epätärkeät, mutta tyyliin vuokrasopimuksen kanssa oon hätäinen. Kun elää sellasen rauhallisestiottajan kanssa (jolle saa toisinaan sanoa, että "mitä minä sanoin jo ajat sitten") niin on siihen saanu tottua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan välttää "mitä mä sanoin" juttua vaikka paikkoja sille olisi jo useita ollut. Täydellinen kämppäkin meni sivu suun kun jahkaili päivätolkulla. Ei näissä asioissa jahkailla!

      Poista
  2. Mäkin kiipeilisin seinille jos mulla ei olis viikon päästä kämppää, huh.
    Muuten nuo asiat menee siten kuin ne menee, aikanaan ja sitten kun niille saa tehtyä jotain. Nou hätä :) Tosin sä olit supernopee ton uuden remppareiskan kanssa! Ja nopeesti tuli sekin.
    Ihanalta kuulostaa se, että taloa rakastat yhä. Olis kamalaa olla siellä nyt, jos olisit alkanut sitä inhota uudenkiihkoissa. Hyvä näin!
    Ipanat ne on jo kaikkea muuta kuin pieniä. Alkuun se on kamalaa ja jossain kohtaa se muuttuu ihanaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin kiipeilen seinille ja ahdistun asiasta vaikkei ole missään määrin mun asiani! Mut kai se siitä, koitan stressata vähemmän kun ei ole mun stressini :)

      Poista
  3. Kontrollifriikille on täysin mahdoton ajatus muutosta, jota edes SUUNNITELLESSA ei ole jo kämppä tiedossa, varattu maksettu ja käyty katsomassa vähintään kahdesti ..

    VastaaPoista