Akupunktio suoritettu. Ai että minuu jännitti! Pieni kiinalaistäti pisti muhun toistakymmentä neulaa, päähän, vatsaan, sääriin ja jalkateriin. Vähän tuntui, mutta ei pahasti. Rentoutti ja sen jälkeen olo oli kuin hiprakassa, vetelä ja kiva :). Vaikutus tuntuu kuulemma vasta 2-3 päivän päästä. Mukaan sain yrttipillereitä, joita vedetään kolme kertaa päivässä kahdeksan kappaletta. Näyttävät ihan vuohen papanoilta, mutta ei ne kai semmoisia oo. Tai no, samapa tuo vaikka olisivatkin jos olo paranee.
Jäin Helsinkiin yökylään, ulkoilutettiin Hörhiksen koiraa mun lapsuusmaisemissa, nostalgista. Vastaan tuli joku sen kaveri joka kysyi että onko tää sun nainen. Hörhis siihen että on joo! Mä koitin mutista hädissäni taustalta että me ollaan vaan kavereita. EN MÄ OO KENENKÄÄN NAINEN!!! Menipäs se ahdistuspisteeseen mulla.
Tänään olikin sitten huvipuistopäivä firman kanssa. Kutsu oli perheille, isovanhemmat, vanhemmat, lapset, kaikki kutsuttu. Mun lapset ovat etelässä, joten menin yksin. Päivällä oli vielä kupliva odotus kun meidän firma on perinteisesti hyvin avokätinen drinkkilippujen suhteen. Yksi juoma firman piikkiin. Oonkohan mä alkoholisti kun mun fiilis loppui siihen. Pari pyörivää laitetta niin oli jo huono olo. Tungin itseni työkaverin perheen ylimääräiseksi pyöräksi kun tää työkaveri ymmärtää mua. Hän kommentoikin jossain vaiheessa sarkastisesti että mullapas näkyykin olevan hauskaa. Mä takaisin että ai se näkyy vai. Joo ei mulla hauskaa ollut vaikka yritin. Eikä se alkoholi olisi auttanut. Säästin taksimatkan ja pääsin omalla autolla kotiin. Oli niin ulkopuolinen olo. Iloiset ydinperheet, uusioperheet, tulevat perheet, pariskunnat. Ja minä. Asenneongelma. Jospa se siitä kun mun jin ja jang tasapainottuu.
Iloinen ylläri oli törmätä käänteisvertaismieheen siellä. Harmi kun oli töissä eikä voitu istua viinilasilliselle juttelemaan miehistä, naisista, rakkaudesta, enkeleistä, karmasta ja universumin suunnitelmista. Jäi toiseen kertaan.
4 tunnin "hauskanpidon" jälkeen mun kiintiöni oli täysi ja pelastauduin kotiin. Ehkä poksautan kuohuvan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni ja pohdin elämää. Jotenkin surullinen olo.