Mä olen siirtynyt siihen vaiheeseen elämääni, etten vaan tajua enää nykynuorisoa. Ja siis käytän termiä "nykynuoriso". Mulla on fb-kaverina esikoiseni kaveri, 14-v niin kuin omanikin. Tämä kaveri on nyt jo ties kuinka monetta kertaa rakastunut ja parisuhteessa. Viikonloppuna olivat poikakaverin kanssa mökkeilemässä ja niin in lööööv. Ja mä luen julkisia rakkaudentunnustuksia facebookista silmät pyöreenä ja järkyttyneenä. 14, se on vielä niiiiiiiin nuori, haavoittuvainen ja lapsenuskoinen. Mä olen onnellinen siitä että oma lapseni on vähän "eri tyyppiä" vaikkakin oli "parisuhteessa" hänkin toista vuotta. Tosin etäsuhteessa luojan kiitos.
Mä toivon ettei tämä esikoiseni kaveri kohta ilmoita vauvauutisesta. Huh! Enhän mä voi tietenkään varmaksi tietää että mitä mun omanikaan puuhailee. Mä en tykkää tästä! Seksi, nuoren kasvaminen aikuiseksi, epävarmuus, miellyttämisenhalu, apua!!! Mitä jos ne harrastaa kohta seksiä, mun pienet lapset! Ei herran jestas! Mun pää räjähtää pelkästä ajatuksesta!
Kauhistuttavaa!!!
Alkoi reilun kolmekymppisen naisen erokertomuksena ja toivomuksena oli että olisi myös henkisen kasvun tarina. Henkisestä kasvusta en niin tiedä, mutta välillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Rehellisiä ja suodattamattomia tunteita, itkua ja hammastenkiristelyä, joskus onnenpilkahduksiakin. Siitä on Puoliksen elämä rakentunut.
Lukijat
sunnuntai 30. elokuuta 2015
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Joskus se elämä vaan yllättää positiivisesti
Eilen tapasin blogin kautta tapaamani miespuolisen Fanin ja vietettiin mahdottoman kiva ilta yhdessä! Siinä on kyllä ihan sielun"sisko"! Vaikka ollaan nähty parin vuoden aikana vain 3 kertaa ja nähty viimeksi 2 vuotta sitten ihan kuin oltais tunnettu aina. On se vaan hassua kun joittenkin kanssa on niin helppoa :).
Tänään ajelin töihin ja huomasin työpaikan parkkiksella että eturengas on tyhjä. Ruuvi sinne pureutunut. Kirosin ja mietin että mitäs nyt. Menin työpisteelle ja join kupin kahvia ja mietin toimintasuunnitelmaa. No, ei kun vararengasta kaivamaan vaan ja renkaanvaihtoon. Olin saanut vararenkaan pihalle kun reipas myyntipäällikkö tuli töihin. En apua pyytänyt, osaanhan mä nyt renkaan itsekin vaihtaa, mutta vietyään tavaransa sisään tuli avuksi, eli otti oikeastaan koko projektin hoitoon :D. Mä siinä sitten tönötin vieressä kun toinen vaihtoi renkaan. Siihen tuli sitten myös työpaikan ärsyttävä naispuolinen henkilö (joku nimikin sille oli kun olen hänestä ennenkin avautunut, mutta nyt en muista). Ajattelin että tuleeko mahdollisesti ilkkumaan mulle niin kuin tapoihinsa kuuluisi, mutta ei! Hän alkoi selvittää että kuka veisi mun renkaan paikkaukseen kun todettiin että en mä vararenkaalla voi ajaa kun aluvanteiden pultit ei kiristy siihen kunnolla. No, menokyyti järjestyi yhden miehen voimin ja paluukyyti toisen miehen voimin. Äsken tuli sähköpostia:

"Moi. Autonne
rengasvaurio on korjattu ja valmiina lähtöön . Firma maksaa viulut."
Ihan ihmeellistä ja käsittämätöntä, ihan äimän käkenä täällä monttu auki! Firma siis siksi maksoi kun on saattanut täältä se ruuvi tarttua mukaan. Mutta silti! Ihan kertakaikkisen ihanaa!
Mä rakastan mun työtä ja työkavereita! (ainakin osaa)
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Back!
Moi muruset!
Mäpäs kirjailen muutaman rivin ja katson miltä tuntuu :). Ollut kauhea ikävä blogia ja nyt hiljaisuus katkeaa.
Kesällä on tapahtunut:
-sairastuin ja makasin kuukauden-pari sängyssä
-maalasin taloa
-tein kovasti töitä
-luovuin kissoista
-pyöräilin maanisesti
-pinosin 10 kuutiota klapeja vajaan
-siivosin autotallin pienesti pakotettuna
-heräsin "eloon" kun lääkitys alkoi tehota
-rälläköin Kelailijan pappatunturin osan kahtia ja heitin metallinkeräykseen ja nautin siitä
Mulle kuuluu siis hyvää :). Aurinko paistaa ja syksy tulee, mä olen siihen valmis!

perjantai 21. elokuuta 2015
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Ikävä teitä!
Voi että mulla on teitä lukijoita ja tsemppejänne ikävä! Olen varmaan blogiriippuvainen. Olette ihania! <3 Postia vastaanottaa puolinainen78@gmail.com
Edit: puuttuvat kesän ja syksyn postaukset löytyvät osoitteesta http://kokonaisenmatkassa.blogspot.fi/

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Kiitos!
Lopetan blogini kiusaamisen takia. Aikuiset ihmiset, ei vaan voi käsittää! Oma moka, mitäs olen jakanut liikaa ajatuksiani, nyt se kostautui ja paha mieli tuli ja tärkeä osa elämää romuttui ja menetin oikeassa elämässäni jotain todella arvokasta. Tuntuu kyllä ihan orvolta, mutta aika aikaa kutakin ja täältä taas nousen jossain vaiheessa kunhan olen menetykseni käsitellyt. Nyt koitan keskittyä enemmän oikeaan elämään. Kiitos kaikille. Sähköpostiosoite on puolinainen78@gmail.com jos mielessä on jotain, mitä haluat mun kanssa jakaa :). Blogin rippeet poistuu jossain vaiheessa kokonaan.
Ai niin, tämä ei ole sitten aprillia, valitettavasti.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Lomaa ja loppuvuoden suunnitelmia
Kahden päivän loma part 2 on ohi. Yhtä ihanaa oli kuin edellisen viikon lomallakin, vaikka vähän harmitti yhdistyksen kevätkokouksen sattumisen toiselle lomaillalle. Kokous oli vähän riitaisa, päästiin vallan äänestämään. No, siitä selvittiin ja jatkettiin lomaa. Ulkoiltiin, saunottiin, tykättiin toisistamme :). Tässä kuvasatoa keväisistä päivistä retkiltämme joen varteen ja meren äärelle.
Koskia, puistoja, rantoja. Kaunista ja keväistä oli!
Perjantaina oli viimeinen aamu todennäköisesti kuukauteen kun sain herätä vierestä, vähän pahaltahan se tuntuu, mutta näillä mennään. Tulevaisuudesta on puhuttu siinä määrin, että voin olla rauhallisin mielin reissun ajan. Myös mulle järjestyy aikaa lomilla kun lapset ovat silloin koulussa.
3,5 kuukautta on nyt takana eikä pitäisi vertailla, mutta hyvin hyvin erilaista kuin Kelailijan kanssa. Tässä vaiheessa K oli jo puhunut yhteenmuutosta ja oli Rakastettu ääneen, riidelty ja ties mitä. Mr Sixpackin kanssa ei olla vielä tehty mitään noista. Silti tuntuu niin hyvältä ja oikealta. Toki toivoisin että tunteista puhuttaisi, mutta kaikki aikanaan, mielummin tunteiden osoittamista teoilla kuin tyhjiä sanoja.
Tein eilen itselleni loppuvuoden to do-listan. Huhhuh, paljon siirtyneitä ja tekemättömiä asioita tehtävänä. Osa pieniä ja osa isompia. Kolmesta kissastakin pitäisi luopua, sitten mulle jää enää vain kaksi. Toisen olen luvannut esikoiselle kun muuttaa omilleen (tosin en usko että kissa elää niin pitkään sydänvikaisena) ja toisen pidän vielä siitosnaaraana toistaiseksi. Kissahommat tuntuu menneen jo ohi. Siltä on tuntunut kyllä jo pitkän aikaa. Ehkä ne oli osa tuota eroprosessia osaltaan. Muutaman viimeisen astutuksen olen yrittänyt tehdä, toivottavasti on tärpännyt ja saisin ne alta pois. Fiilistä pentuhommiin ei olisi, mutta "pakko" on yrittää saada "investoinneista" edes omansa pois. Kuulostaa kylmältä, mutta realismiahan se vain on.
Kevät on tullut, joutsenet levähtävät naapuripellolla ja fasaanikukko herätti mut kiekaisullaan ja siipien läpsytyksellään. Olin kotifasaanistani saanut jo aiemmin näköhavaintoja, keskusteltiin tiukasti jo siitä että onko mun rappuset sopiva paikka käydä kakalla vai ei. Jää nähtäväksi että kumman tahto voittaa. Todennäköisesti fasaanin.
Mulle on säännöllisin väliajoin tullut fiilis, että blogi on täyttänyt tehtävänsä eikä kirjoitushaluja enää niin paljon ole. Ehkä tämä on vain tilapäistä, ehkä ei. Jää nähtäväksi.

Tunnisteet:
Kissat,
Loma,
Mr Sixpack,
Onni,
Yhdistystoiminta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)