Lukijat

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Juhlat kuin sketsisarjasta

Voi jestas mun sukua. Tai siis äidin puolen sukua. Äidin äidin kasikymppiset oli tänään, joten oli Tampereen loma keskeytettävä ja lähdettävä juhlimaan mummoa. Lapset matkan varrelta mukaan ja strutsitilalle bileisiin. Joukko oli vähäinen, mutta sitäkin värikkäämpi. Muistisairas mummo oli silminnähden liikuttunut. Paikalle pääsi myös eräästä takavuosien realitysarjastakin tuttu ukkini, äidin isä, joka oli eronnut äidin äidistä jo about 35 vuotta sitten. Mummo oli uusissa naimisissa sen jälkeen, mutta nyt leskenä. Jotain edelleen heidän välillä siis on kun viihtyvät ja soittelevat. Meikäläisen olemassaoloa ukki ei varmaan edes muista, mutta eipä tuo mun sielunelämääni liikauta. Ukki on kova laulamaan, huonosti, ja laulua saatiinkin kuulla juhlissa liikaa.  Myös enoni innostui laulamaan. Samalaiset laulunlahjat oli hänelläkin. Siihen vielä lisäksi veljen vaimokkeen seko äiti laukomaan tyhmiä ja veljen lapset juoksemaan ympäri juhlatilaa äitinsä huutaessa heitä rauhottumaan.

Paikalla oli muutama suurimmalle osalle vieras ihminen, joten äiti esitteli meidät:  "Tässä on Puolis ja Puoliksen lapset ja tässä on poikani vaimoke ja minun lapsenlapseni". Ei mutsi varmaan edes tajunnut miten tuli mitätöineeksi mun lapsia. Mun lapset kyllä tajusi ja varsinkin kuopuksesta huomasi että pahoitti mielensä. Kuopus autossa sanoikin että huomaa kyllä ketkä on mummille läheisimpiä. Harmittaa lasten puolesta.

Meno alkoi käymään mun ja systerin hermoille niin että päätettiin lähteä ulos katsomaan strutseja. Ukkosta oli ilmassa, mutta kun sade taukosi niin pihalle mentiin. Strutsit tuli nähtyä ja systeri huomautti hihitellen että meillä kaikilla oli noussut hiuksia pystyyn. Hihiteltiin sitten siinä toisillemme kunnes salama iski johonkin ihan lähelle. Kiirehän siinä tuli sitten sisään. Googletin ja:

"- Kun hiukset nousevat pystyyn, yläpuolelle tulee salamoiden purkauskanava ja ilma ikään kuin sähköistyy. Kun tällainen tunne tulee, kannattaa välittömästi lähteä rauhallisesti kävelemään pois päin, ei missään tapauksessa juoksemaan, sillä purkauskanava saattaa seurata ihmistä". Mehän toki juostiin. Kaikki ollaan edelleen hengissä. Mä en tuota tiennyt, mutta nytpä tiedän. 

Parin tunnin jälkeen alkoikin olla jo mitta täynnä ja tehtiin lähtöä. Eno siinä sitten kysyi multa että onko mulla poikaystävää. Sanoin että ei ole. No, entäs miesystävää? Edelleen vastaus oli ei. "No, kylläpäs nyt on salaperäistä! Hehheh". No KUN EI OLE MITÄÄN MIEHIÄ! En ihan noin sanonut, mutta teki mieli. On se nyt perkele, ettei saa rauhassa olla edes miehetön.

Sisko sai kunnian ottaa veljen vaimokkeen äidin kyytiinsä kun olivat menossa samaan suuntaan. Se nainen tuntui jotenkin omituiselta jo juhlissa (juhla-asuna trikoot, t-paita ja lenkkarit) ja sisko tilittikin tunnin ajomatkan jälkeen mulle että oli ihan helvettiä :D. Oli kysellyt, että uskooko sisko jumalaan, meinaavatko tehdä lapsia (siskolla on siis tyttöystävä) ja että olenkohan MINÄ selvinnyt jo avioerostani, hänellä kun siihen meni 8 vuotta. Ei hemmetti sentään, mä en edes tunne koko ihmistä! Olen kerran nähnyt ristiäisissä.

Oli kyllä niin rankat pari tuntia että tässä menee kyllä pitkään palautuessa! Meno oli kuin huonossa sketsisarjassa.


5 kommenttia:

  1. Harmittaa kyllä lasten ja sun puolesta! Voisko tosta äidille sanoa vai syttyykö sota tai muuta vastaavaa?
    Hui, onneks salama pysyi kaukana...tai siis, poiss teiSTÄ.
    Kuulostaapa vänkätyypiltä tuo mummun lapsenlapsen vaimokkeen äiti :-D Ou jeah!
    Mut sä oot yhä hengissä ja nyt voit jatkaa luxuslomaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä taida viitsiä mutsille mitään mainita kun en usko että se tajuaa mitään kuitenkaan. Harmi kun lapsilla ei ole yhtään semmosta hyvää mummoa. Exän vanhemmat on molemmat jo kuolleet. En tiedä sitten exän uuden vanhemmista. Mun tytöt on kyllä jo sen verran vanhoja ettei semmonen mummosuhteen luominen enää niin helposti käy. Onneksi exän äiti oli ihan semmonen mummomummo, eli on niillä sentään muistoissa se.

      Poista
  2. Ei huh mitkä juhlat... No, meidän suku on kyllä yhtä kreisiä, vähän eri tavalla vaan. Siksi mä en ikinä järjestä mitään sukujuhlia ite, vaikka niihin väliin osallistunkin, mutta omat juhlat jää järjestämättä, koska mahdolliset lahjat ei korvanne sitä, mitä joutuu kokemaan sukulaisten kanssa pönöttäessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kreisi ei ollut edes semmosta hauskaa kreisiä vaan todella vaivaannuttavaa kreisiä. Onneksi tämmöisiä bileitä ei ole usein. Huhhuh.

      Poista
  3. Sittenhän juhlat oli just oikeassa paikassa...

    VastaaPoista