Lukijat

torstai 12. lokakuuta 2017

Syysuupumus

Ai että tää blogi on mainio. Olin kirjoittanut vuosi sitten tämän http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/stressi.html ja taas tuntuu samalta, eli ehkä nämä uupumisen tunteet liittyy vain tähän vuodenaikaan. Olen ihan poikki, väsynyt ja uupunut varsinkin työpaikkaani. En tosin jaksa edes tosissaan harkita työpaikan vaihtamista. Joka työpaikassa on ne omat ongelmansa ja tässä työpaikassa sentään tiedän mitkä ne on ja miten ne olisi ratkaistavissa. Ei tarvitsisi kuin yhden tyypin saada lopputili ja toisen tyypin jäädä eläkkeelle niin työyhteisön vinoumat oikenisi ja kaikki voisivat paremmin.

Mä olen keski-ikäistynyt niin että mulla ei pysy enää suu kiinni ennen kuin ehdin ajattelemaan. Nuorenpana pidin kaiken sisälläni, en enää. Annoin äsken tulla semmoisen ryöpsähdyksen semmoisella volyymillä että toimistossa ei jäänyt epäselväksi kellekään että mulla paloi totaalisesti käämit. Olen olevinani titteliltäni jonkun sortin asiantuntija ja koen asioista jotain tietävänikin ja se saa mun käämit kärähtämään nanosekunnissa kun mun yli kävellään ja tehdään idioottimaisia päätöksiä jotka olisi vältettävissä jos multa kysyttäisi asioita jotka mun työhöni kuuluu.

Ei ole ammattimaista flippailla työasioista. Asiat on asioita eikä niihin pitäisi suhtautua näin tunteella että joutuu pidättelemään itkua suljetun oven takana. Mun pitäis osata passivoitua ja zombiutua niin kuin suurin osa työkavereistani on tehnyt niin asiat eivät niin vaikuttaisi. Tehdä se välttämätön  oma pikku rutiinihomma ja unohtaa kaikki muu mikä kuuluisi työhön.

Tekis mieli laittaa esimiehelle sähköpostia että epäilen toimintakykyni töissä olevan huolestuttavasti alentunut ja pelkään työuupumusta jos tilanne jatkuu tämmöisenä. Tiedän että esimies on samassa tilanteessa kuin mäkin. Mutta olispahan ainakin sanottu.

Mut hei, niin kuin mä tuossa alussa sanoin niin tää taitaa olla vain vuodenaikariippuvaista, varasin kuitenkin työterveyspsykologille ajan. Vuosi sitten sitä taisi työterveyshoitaja ehdottaakin.

Työkaveri heitti ovenraosta mulle lepyttelylahjan kun en mennyt kahville vaan mökötän. Rupes itkettämään sekin.




9 kommenttia:

  1. Vanhemmiten tulee semmoseksi että sanoo. Ja hyvä että joku sanoo asiastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei asiat itsekseen juputtamalla parane, mutta joskus vois miettiä vähän että miten sanoo. Huoh...

      Poista
  2. Kaamosmasennus lienee kai jotenkin todistettu.. Ehkä pitkä pimeä syksy ei vaan oo sun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan oo. Ois pitänyt jättää joku lomaviikko syksyyn niin vois lähteä johonkin aurinkoon.

      Poista
    2. Mitenköhän saisi rahatilanteen sellaiselle tolalle, että aina pimeään aikaan pääsisi aurinkoon? Annapa vinkki :D

      Tsemppiä työflippailuihin ja pimeään aikaan.

      Poista
  3. Mulla tämä aika vuodesta on vaikein löytää motivaatio töihin ja etenkin työmatkaan (92 km suuntaansa, motaria onneksi koko matka)(ajan 3 päivänä viikossa, 2 päivää teen kotoa käsin etänä). Kun on niin saatanan pimeää ja märkää ja sumuista ja ihan paskaa muutenkin. Pidetäänkin aina tuo koululaisten syyslomaviikko (vko 43 täällä) lomaa, se auttaa vaikkei minnekään aurinkoon ikinä lähdetäkään. Mutta se marraskuu, joka vuosi se iskee päin naamaa. Argh. Sitä odotellessa. Tsemppiä sullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ei oo kiva työmatka sulla. Onneks saat tehtyä etänä osan. Mä varmaan passivoituisin vielä enemmän jos tekisin etätöitä yksin kotona. Uhhh, kohta on marraskuu, koitetaan selvitä!

      Poista
  4. Koetetaan selvitä. Ei muutakaan voida. Onneksi on asioita, jotka meillä on myös hyvin, eiks nii? ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, onneks on niitä hyviäkin asioita elämässä tällä hetkellä :)

      Poista