Lukijat

torstai 21. elokuuta 2014

Isn't it ironic

Lähdin kävelylle paetakseni jotain. Ajatuksia kai. Ajattelin ettei kävellessä voi itkeä. No kyllä voi ja silloin on sitten huomattavan vaikeaa havaita maanpinnan epätasaisuuksia. No, lähdin kävelemään metsätietä tietämättä minne se vie. Jonkin aikaa ehdin olla eksyksissä kunnes löysin ihmisten ilmoille. Energiat oli loppu kun olin syönyt viimeksi 6 tuntia sitten. Ei se mitään, laihduttaahan tässä yritänkin. Reilu puolitoista tuntia kävelin, 7 kilometriä meni, eli etanavauhtia. Kuvittelin että se tekisi mulle hyvää mutta ei se tehnyt.

Kävelyreissun tunneskaala: viha, suuttumus, pettymys, musertava suru, katkeruus, rakkaus, turtumus.

Kävelymatkan loppupuolella törmäsin kävelytiellä tähän


Ironista, vittuilua.

Mitä ihmettä mä teen jo maksetulle huikeelle idikselle.Ei peruutusoikeutta. Otin riskin ja se realisoitui.

Kohta saa vetää pään täyteen rauhotusainetta ja sit helpottaa edes yöksi.

It's not you, it's me

Eilen K pudotti pommin. Toissapäivänä oli ollut mitätön pieni riita, ei mitään vakavaa. Mutta se eskaloitui ilmeisesti sen päässä viimeiseksi niitiksi. Viestit päivän aikana oli musertavan pelottavia.

Mä olen vahva, mä hoin itselleni kun tulin kotiin. Pari tuntia odottelua niin jutellaan. Sen olohousut oli poissa sängyn vierestä. Itkin. Kävin katsomassa kylppärin kaapin, sen oma hylly oli tyhjä myös. Puhkesin vielä kovempaan itkuun ja valahdin polvilleni eteisen lattialle ulvomaan ääneen.

Sen kerran kun mä olen just semmoinen mikä mä oikeasti olen niin käy näin. En mä tajua mitä mä olen tehny väärin. Minkälainen mun pitäis olla että mä kelpaan? Ei ainakaan olla semmoinen kuin mä olen. Mä rakastin, tai rakastan oikeasti. Ja nyt mut on lyöty. Todella pahasti lyöty. Lyöty ehkä pahemmin kuin koskaan.

Kelailija tuli töidensä jälkeen juttelemaan. Oli ihan eri mies kuin ennen. Vakava ja jotenkin pelottava vakavuudessaan.  Piti eropuheen. Hän on niin rikki itsensä kanssa ja asioidensa kanssa ettei enää pysty näkemään mua hyvänä asiana vaan sellaisena joka estää häntä löytämästä itsensä ja saamasta elämäänsä raiteilleen, koska viettää täällä aina sen lapsivapaan viikkonsa. Lysähdin lohduttomaan itkuun ja kuiskasin "eiiih, älä tee tätä". Anelin ja lupasin antaa tilaa, mutta ettei heittäisi mua elämästään. Ei pystynyt miettimään, ei jaksanut enää kuulemma miettiä. Palaa asiaan kun on miettinyt. Lähti ja mä valahdin taas eteisen lattialle itkemään ääneen.

Muhun sattuu niin äärettömän paljon. Ei näin, ei tommosesta syystä. Eih! Ei noin voi tehdä!

Noin se kuitenkin teki. En antanut pistää sitä pistettä tälle vielä vaan pyysin ja anelin miettimään vielä. Ei meidän suhteessa ole mitään vikaa!

Tänään oli tietysti koulutuspäivä Helsingissä. Aamu alkoi sillä kun turvonneiden luomien alta alkoi puskemaan  kyyneliä. Työkaveri näki heti mun turvonneet silmät ja jouduin selittämään. No, sehän alkoi sitten puhumaan omasta erostaan jne ja mä puristin rystyset valkoisena rattia ja yritin olla purskahtamatta itkuun. Päästiin koulutuspaikalle. Kivapa oli tavata ensimmäistä kertaa konsernin talousjohtajakin sen näköisenä. Ensimmäinen osio meni tuijottaessa tyhjyyteen, onneksi aihe oli semmoinen joka ei koskettanut meidän firmaa. Ajatus harhaili ja useamman kerran koulutuksen aikana kyyneleet valui. No, onneksi kukaan ei kai nähnyt. Kamppailin kyyneleideni kanssa koko päivän ja kotimatkan ja kun pääsin kotiin niin kyyneleet sai tulla. Ja niitä tulee  ja tulee ja tulee.

Joo mä tiedän mitä tästä sanottiin silloin kun tämä alkoi. Ei tarvitse toistaa siis kommenteissa.

Mä en näe mitään positiivista mun elämässä enää.

Vaikken uskonnollinen ole tippaakaan niin toivon että pystyisin seuraavan ilman sitä jumalaa. Alun muokkaus omaa tuotantoa.

"(Jumala suokoon minulle tyyneyttä) Toivon että löydän sisimmästäni voiman hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"

perjantai 15. elokuuta 2014

Puoli vuotta

Puoli vuotta yhdessä Kelailijan kanssa. Aika on mennyt niin nopeasti, mutta kuitenkin tapahtumia on mahtunut tähän puoleen vuoteen ihan hirveä määrä. Ei ole ollut pelkkää auvoa, vaikka suurimmaksi osaksi onkin ollut ihan ihanan vaaleanpunaista :)

Nyt kun alkuhuuma alkaa vähän haihtumaan ja arki astumaan peliin niin "epäsopivuudet" tulevat esiin ja riitoja tulee. Edellisessä suhteessani me ei juurikaan riidelty. Tai mä (leijona-nainen) poltin käämit ja vaaka-mies katseli vierestä mun kiukuttelua. Lepyin jossain vaiheessa aina ja jatkettiin niin kuin ei olis mitään tapahtunut. Nyt skorpioni-Kelailija lähtee mukaan mun kiukutteluun ja sitten mä olenkin ihmeissäni että mitäs tässä nyt kuuluu tehdä. Kiukuspäissäni en osaa puhua ja yleensä se meneekin siihen että joudun vetäytymään johonkin nurkkaan märehtimään. Ja Kelailijaakos se ärsyttää kun haluaisi keskustella/tapella asiat läpi ja mä en siihen pysty siinä hetkessä.

Mulla on kehitettävää itsessäni ja niin on Kelailijallakin. Molemmat tiedostetaan onneksi vikamme ja on halu niiden yli päästä.  Joka toinen viikko-systeemi on kyllä mulle tosi hyvä, Kelailijalle vähän raskas. Mä tarvitsen omaa aikaa ja saan sitä nyt oikein sopivasti. Siitä ollaan puhuttu että K:n pitää joskus ottaa omaa aikaa "mun" viikolla, ettei uuvu. Viime viikolla sitten otti omaa aikaa. Veti itkukalsarikännit kotonaan ja paranteli sitä sitten pari päivää. Oli varmaan rentouttavaa :).

Kelailijan exä on ollut viime aikoina ihmisiksi ja on ilmeisesti hyväksynyt mun olemassaolon. En ole tavannut, eikä ole tarvettakaan. Oli K:lta kysynyt lupaa (!) tehdä vauva. Ool rait... Ei se sitä kuitenkaan K:n kanssa meinannut tehdä, eli hieman ihmetytti tuo luvan kysyminen. Ja ihmetyttää kyllä sen vauvan tekeminenkin kun juuri muutama kuukautta sitten abortoi yhden. No, asia ei kuulu mulle noin niinkuin teoriassa ainakaan.

En malttaisi millään odottaa Huikeen idiksen täytäntöönpanoa, siihen olisi vielä KOLME kuukautta! Kauhean pitkä aika! No, kaksi kuukautta olen jo kärsinyt ja alituiseen siitä K:lle vihjaillut :). Olen herkutellut lukemalla hotellimme Residence Agnes arvosteluita, oioi kun onkin tulossa yltäkylläinen loma jos noihin arvosteluihin on uskominen, käykääs tsekkaamassa! On Travellers choice 2014 voittaja ja ykkössijalla Prahan kaikista 668:sta hotellista. Palvelutaso kohdallaan! Meitä tulee lentokentällä odottamaan kuljettaja ja hotellilla heti tervetulo-drinksut, siitä sitten varaamaani vähän parempaan huoneeseen :). Mulla on kyllä niiiiiin korkeat odotukset tuolta reissulta että toivottavasti täyttyy :)

Mä oon onnellinen :)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mä oon niin ajan hermolla

Olen nyt tutustunut uuteen puhelimeeni ja pikkuhiljaa oppinut sitä jopa käyttämään. En mä nyt vielä voi sanoa että olisin siihen mitenkään rakastunut, mutta enää en vihaa sitä. Ainakaan koko aikaa.

Kirjottaminen sillä on kyllä hankalaa, mutta kai kaikkeen tottuu.

Aika kovasti ärsyttää kun käyttöönottovaiheessa galleriaan on joutunut myös blogiin liittyvä Puolinaisen kuvat-kansio, jota en saa mitenkään poistettua. Ihan liikaa siis google on synkronoinut mun salaista elämää puhelimeeni. Apujakaan en voi Kelailijalta pyytää, koska en halua että Puolis paljastuu. Ärh.

No, pikkuhiljaa olen löytänyt appsien ihmeellisen maailman ja saanut asennettua sportstrackerin, sykemittarin ja verenpainemittarinkin, heh :). Kaikenlaista hömpänpömppää sovelluskaupassa onkin. Onneksi niitä on yhtä helppo poistaa kuin ladata, jopa mä osaan!

Tänään töissä ihmettelin että miten ihmeessä työkoneella Play-kaupassa surffaillessani työkoneeni voi tietää mitä sovelluksia mun kännykässä on jo ladattuna, mutta sitten hokasin että google-tilin kauttahan se varmaan saa kaiken tiedon. Sepäs rupesikin harmittamaan kun kaikki on niin synkronoitua etten edes tiedä mitä tietoja on ja missä.

Kerrassaan ihmeellistä on myös se, että tietokoneella voin ladata ohjelmia kännykkään ilman että kännykkä on mitenkään yhteydessä tietokoneeseen, siis fyysisesti. Eikä edes bluetoothin kautta. Kai se netti pisti sitten kännykkään käskyn minkä annoin koneella ja niin kamera-app latautui kännykkään. Ihan outoa ja mystistä!

Harmi ja onneksi en hommannut älypuhelinta sinkkuna ollessani, olishan siihen saanut Tinderin :D


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Riitoja ja antiikkia

Jo ilmeisesti perinteeksi on tullut sunnuntairiita, jonka myötä Kelailija sitten lähtee ja mä jään tänne itkemään. Äh. Opittavaa paljon molemmilla. Riidan aihe yleensä kännykällä pelaaminen. No, tänään rauhoituttuani ilmoitin tulevani hänen luokseen ja selvitettiin asia kuitenkin. Hyvä. Pientä kommunikaatio-ongelmaa ja joustamattomuutta on ollut havaittavissa viime aikoina. Yritetty puhua, ei ole aina helppoa.

Välikommentti: Onko tänään joku vanhojen panojen yhteydenottopäivä? Ensiksi diipadaapaa laittoi Saunamies. Eikä mennyt tuntiakaan kun Tyypiltä tuli diipadaapaa. Kuka seuraavaksi?? Viikolla laittoi viestiä yksi niistä KAKSI vuotta sitten sutastuista tyypeistä. Imartelevaa kai. Tällä hetkellä tosin KAIKKI miehet vituttaa eikä tarttis kuin yhden ottaa yhteyttä. Saunamiestä ja Tyyppiä tuntui kiinnostavan että mitä mulle kuuluu. Kiinnostaako niitä ihan oikeasti että mitä mulle kuuluu? Miksi?

No niin, takaisin varsinaiseen postaukseen. Iskä on roudannut mun luo mummovainaan kalusteet. Mulla kun on tilaa. Onhan niihin paljon muistoja kätketty, iskälläkin varmasti. Löytyipä yhden laatikon pohjasta iskän nimmarikin harakanvarpailla kirjoitettuna.





Paikkoja noille ei vielä ole. Kolme lipastoa, kaksi tuolia ja pöytä. Priimakunnossa ne ei ole, jyrätty vähän rollaattorilla ja silleen. Elämän jälkiä :).

Mummi ja mä  about 33 vuotta sitten. Samikset :).


Mummi oli mulle tärkeä ihminen. Äidinkorvike. Mummi hoiti kun olin kipeä ja jos oli ällöjä tauteja niin kuin märkärupi. Mummi asui niin lähellä että tuli kouluaamuina auttamaan sukkahousuissa ja kävin mummilta koulussakin usein. Pitäis mennä moikkaamaan Mummia Malmin hautuumaalle.

Olo on alakuloinen ja surkea tänään :(

Muoks: Ai niin, piti laittaa muistiin tänne yks sydämen sulattanutkin juttu. Yks yö kun kävin vessassa ja palasin nukkumaan K:n viereen niin K havahtui, hymyili, katsoi mua niin rakastuneesti, pussasi ja paijasi ja nukahti takas.  Oih, ai että tuntui hyvältä :)

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Laihdutusta ja älypuhelointia


Nyt alkoi dieetti. Parisuhde aiheutti selkärangan katoamisen ja olen turvonnut kuin pullataikina koko puoli vuotta. Kolmas päivä menossa nyt tiukkaa dieettiä (ammattilaihduttaja olen) ja nyt alkaa pikkuisen helpottamaan. Eilen oli pinna todella tiukalla. Välietappi on marraskuun reissuun. Siihen asti on jaksettava ainakin.

Eilen työpaikkani uusin päällikkö alkoi vitsailemaan mun puhelimesta "Kenellä täällä noin vanha puhelin on, hehhehhee". No, sitten kun selvisi että se ei ole edes työpuhelin vaan henkilökohtainen niin sehän vasta hilpeyttä herätti. Rupesi ärsyttämään. Ei ollut ainoa, joka mun puhelinta on kommentoinut, joten kiukuspäissäni sitten menin kaupan kautta kotiin ja ostin itselleni älypuhelimen. Olen odottanut että markkinoille tulisi fyysisellä qwerty-näppiksellä varustettu puhelin, mutta eipä sitä vissiin ikinä tule, joten päätyin siirtyä mainstreamiin. Ostin samanlaisen kuin lapsillani ja samaa sarjaa kuin Kelailijalla (jotta saan apua). Eli Samsungin halpismallin. Sain mä sen päälle ja sähköpostin asennettua mutta sitten paloikin jo käämit kun en saanut sähköpostia pois ruudulta kun en tiennyt niistä kaikenmaailman piilonappuloista. Käämit paloi ja kävin päiväunille etten heittäis sitä seinään. Kelailija tuli kotiin ja koitti tutustuttaa mua puhelimeeni. En ollut oikein vastaanottavaisella tuulella. No, pikkuhiljaa sinne saatiin sitten vältämättömyydet niinkuin whatsapp ja facebook. Ärsyyntyneenä olen nyt yrittänyt opetella sitä. En vielä ole päässyt sinuiksi sen kanssa. Piipittääkin koko ajan jostain asiasta, en tykkää ylimääräisistä piipityksistä.

Herätyskellon pois laitto ei oikein onnistunut. Vastaaminen puheluun, en tiedä miten käy kun ei mulle kukaan soita. Kai mä vielä opin. Jospa se vaikka auttais kun saan kivan väriset kuoret tai kannet tai mitä niihin nyt pitääkin sit ostaa. Ihan tyhmän värinenkin se on, valkoinen. Joo mulla on asenneongelma, yritän päästä siitä eroon. Ehkä pitäis googlettaa joku ohjekirja siihen ja opiskella. Ei ollenkaan hyvä idea hommata tuommoista kun on hermot muutenkin tavallista kireemmällä.

No, koskas mä mitään fiksusti olisin tehnytkään :)

perjantai 1. elokuuta 2014

Birthday princess

 Tytöt tulivat tänään ja juhlittiin mun muutama päivä sitten menneitä synttäreitä. Kuopus lurautti mulle kauniin onnittelulaulun, sanoi mua Birthday prinsessiksi :)

"Paljon onnea vaan, sinne eläintarhaan, sä satavuotta täytät ja apinalta näytät"

Sain ruusuja ja lahjoja



On ne vaan suloisia! Esikoinenkin antoi lahjaksi itse tekemänsä esiliinan, kertoi (eli siis PUHUI!) miten paljon verta, hikeä ja kyyneleitä sen tekeminen oli tuottanut. Oli kuulemma megaärsyttävä kässätyö.
Syötiin pakastemansikkakakku ja kuunneltiin teinimusiikkia. Esikoinenkin viihtyi meidän seurassa KAKSI tuntia! Iloisena ja omana itsenään! Välähdyksiä menneestä... Puhui varmaan enemmän kuin edellisenä kahtena viikkona yhteensä!

Aiemmin viikolla laitoin esikoiselle viestiä, että ollaan menossa sitten lauantaina Flowparkiin, että tiedoksi hänellekin, että reissu on pakollinen koko perheelle. Vastaukseksi sain "K". Sitä sitten Helmi Naisen kanssa pähkittiin, että mitähän mahtaa tarkoittaa, hän käytti tietolähteenä omaa teiniään, mutta sille oli kaksi eri vaihtoehtoa. Joko OK:sta lyhennys tai sitten joku tyyliin evvk. No, tänään kun esikoinen oli kovin vastaanottavaisella tuulella niin kysyin ja tarkoitti kuulemma OK:ta. Sen voi lyhentää kuulemma ihan puheessakin, eli ookoon voi sanoa pelkästään koo. Voi tsiisus kun ei meinaa enää ymmärtää puhettakaan!

Olispa tuo koko viikonlopun yhtä kivalla tuulella!