Tee-se-itse: sähkölaitteet osa 2

Tänään kävin Ikeassa. Paluumatkalla ajelin vasenta kaistaa moottoritiellä kunnes sain kiivaan pitkien väläyttelyshown perääni. En ollut tukkona, vaan se alkoi jo tosi kaukaa. Vaihtoin oikealle kaistalle kiltisti kun ajattelin että olen tiellä tai jotain. No, papparainen ajoi rinnalleni ja jäi viereeni ajamaan. Katsoin sivulle että mitä nyt, papparainen viittilöi kiivaasti mun autoa ihan kuin siinä olis joku vika ollut. Jatkoi sitten matkaansa ja mä jäin huuli pyöreenä ihmettelemään. Ajoin ensimmäisestä rampista pois moottoritieltä ja bussipysäkille. Kiersin auton enkä keksinyt mitään. Jatkoin matkaa ja mietin että pitäisköhän takavalojen loistaa jotenkin pontevammin? Päätin tutkia tilannetta kotona. Löysin takavalot ja ohjekirjan ja ruuvasin lamput irti ja totesin niiden olevan kunnossa. Jarruvalot saa sitten yksin testattua näin.

Kaikesta huolimatta ihmettelin asiaa pikaviestin välityksellä myös miehen kanssa, joka ehdotti että olisiko sulake sitten palanut. No, katsoin ohjekirjasta sulakeosaston sijainnin, avasin konepellin ja paikansin sulakeboksit. Niitä oli kaksi. Avasin molemmat ja rupesin taas ihmettelemään. Takavalojen sulaketta ei vaan löytynyt sitten millään. Pikkuhiljaa tajusin että on vielä kolmaskin boksi, sisäpuolella ja sieltähän se sitten löytyi. Sinne mahtui just ja just käsi, mutta ei se sulake sillä sulaketyökalulla irti lähtenyt. Tein töitä sen kanssa varmaan puoli tuntia ja sitten meni hermo ja hain kunnon pihdit, joilla se sitten lähti irti. Se oli ehjä. Samaan lopputulokseen olisi päässyt ilman sulakkeen irrotustakin jos olisi viitsinyt ajatella hetken aivoilla ja lukea ohjekirjaa. Sama sulake nimittäin ohjasi toimintoja, jotka toimi aivan normaalisti.

Takaisin takakonttiin. Päätin että muka toimimattomat polttimot vaihdetaan vaikka eivät rikkinäisiltä näyttäneetkään. Irrotin ne ja pistin taskuun ja lähdin abc:lle. Pihasta kääntyessäni tajuan että vilkut vilkuttaa kovin vilkkaasti, eli eivät toimi. Bussipysäkille ja u-käännös kotiin. Lamput takaisin ja vilkut toimi taas. Soitin iskälle että mikä tässä nyt mättää, laitoin oikein kuvankin. Iskä sanoi että noin niitten hänen mielestään pitää palaakin...

Mitä tästä taas opimme? Ainakin sen, että ei pidä hätiköidä ja tempoa sulakkeita ja lamppuja sun muita vaan ottaa iiiiihan iisisti. Kyllä se katsastussetä sitten kertoo onko jotain palanut. Arvoitukseksi jäi että mitä asiaa sillä papalla oli.

Tee-se-itse: sähkölaitteet

Eilen huomasin, etten käy ihan täysillä valoilla. Toinen pimeänä. Myrskyisen lomapäivän kunniaksi päätin tarttua toimeen ja alkaa operaatioon. Ensiksi polttimon tunnistus ja uuden osto (ostin varmuudeksi kaksi). Yariksessa on  siis H4-ajovalopolttimot. Luetaan ohjekirjasta mitä pitää tehdä ja yritetään suoriutua.

Vatkasin kumisuojushässäkkää ja sain liittimen irtoamaan niin kuin pitikin. Kumisuojuskin piti saada irtoamaan, mutta se ei käsivoimin onnistunutkaann ja turhauduin. Laitoin miehelle viestiä, että tää taitaakin olla semmoisia juttuja, mihin tarvitsee munat. No, mies vastasi ja tsemppasi ja kuvittelin sen olevan hengessä mukana. Hain ruuvimeisselin ja vääntelin suojusta ja sain sen irti. Hyvä minä. Sitten piti saada vielä ajovaloa paikallaan pitävä lenkurainen irroitettua. Paikka oli semmoinen minne ei nähnyt, ei sitten mitenkään päin, eikä ohjekirjassakaan ollut kuin joku "vapauta kiinnitys"-teksti. Kopeloin sokkona eikä siitä tullut mitään. Keksin, että tungenpas sinne kännykän ja otan kuvan, jospa se auttaisi.

 Auttoihan se kun näki, että mistä kohtaa piti painaa ja sain lukituksen vapautettua :). Voittajafiilis! Tai siis puoliksi. Uusi polttimo sisään ja lukituksen kiinnitys, onnistui yllättävän helposti! Kumisuoja aiheutti vähän tuskaa, mutta paremmin se meni kuin ajattelin :). Liittimen räpellystä paikalleen ja kun kuvittelin sen olevan hyvin niin sitten vain jännityksellä avain virtalukkoon ja tadaa!

Pimeä. Lähetin miehelle kuvan tekstillä "no sehän meni hyvin". Vastaukseksi sain "hyvä sinä"-tekstin. Eli ei tainnut olla hengessä mukana sitten kuitenkaan. Ainakaan ei kuvaa katsonut vai voiko olla niin sokea, ettei tuosta yllä olevasta kuvasta nähnyt että ei se nyt oikein niin hyvä ollutkaan? Ei pitäisi yrittää sitten olla hengessä mukana jos ei kerta oikeasti ole. Kiinni jäi ja paha mieli tuli. Taas.

 

Liittimen uudelleen räpellys ja johan hehkuu.  Hyvä minä. En tarvinnut munaa.

No ni, nyt se tapahtui ja flippasin

Ei hitto. Ei musta ole tähän lähiparisuhteeseen. Mun pää hajoaa tommosesta kotiintuloahdistuksesta. Mä olen varma (siis mukamas), että tämä on lopun alkua. Mua alkaa itkettämään kun ajattelenkin. Mä olen varmaan tulossa hulluksikin tässä samalla, eihän tää muuta voi ollakaan. En ole saanut tänään edes hyviä huomenia. Okei, tajuan että kello on vasta puoli ysi. (okei, huomenet tuli 8:33, mutta ehdin näköjään jo saamaan hermoromahduksen)

Niin selkeät flashbackit viime vuoteen, thänks Kelailija. Miten mä sainkin itseni lietsottua tämmöiseen paniikkiin? Ei helvetti sentään.

Joku vois läpsäistä mua avokämmenellä naamaan jos vaikka tokenisin.

Kokoa itsesi nainen!

Nyt se tuli!

Miehen reissu on nyt ohi. Torstaina oli kurssipäivä joka oli tuskaisen hidas. Olin niin kovin kärsimätön lähtemään jo "kotimatkalle" eli miehen luokse. Matka (2 tuntia) tuntui äärimmäisen pitkältä, mutta se loppui jossain vaiheessa kyllä, vaikken sitä olisi uskonutkaan.

Torstai ja perjantai meni hyvin, ihanaa oli kerrassaan. Lauantaina mies vetäytyi kuoreensa ja sama jatkui sunnuntaina. Muutamaan otteeseen kysyin että onko joku vialla, mutta en saanut vastausta. Lähdin sitten sunnuntaina kotiani lämmittelemään (prkl että on kylmä kun on ollut lämmittämättä melkein viikon).  Onneksi Ystävä sattui olemaan koneella ja pohdittiin pitkät tovit miehen sulkeutumista. Minä tietysti oletin että vika on minussa, mutta loppujen lopuksi tultiin siihen tulokseen, että miehellä on sopetumisvaikeuksia kotimaahan ja arkirutiineihin. Kysyin sitä sitten suoraan ja myönsi. Ehdotin myös, että opeteltaisi puhumaan niin olisi helpompaa. Miten se puhuminen onkaan niin helvetin vaikeaa? Pitää koittaa antaa nyt miehelle vähän omaa aikaa, ei se näköjään itse sitä tajua pyytää. Kyllä on vaikeaa! Ja kyllä on helvetin pelottavaa myös kun pelkään että tämä loppuu.

Tänään käytiin kävelylenkillä pururadalla. Kohdattiin kaksi koiranulkoiluttajanaista, koirat vapaina. Ensimmäisellä vastaantulokerralla naiset saivat koiransa huudettua kiinni ja ohitimme ne kunnialla. Toisella kerralla ei käynyt niin hyvä tuuri vaan toinen koira juoksi mun ohi ja PURI mua reidestä! Okei, parempi termi olisi ehkä näykkäisy, mutta koska iho meni vähän rikki ja tuli kämmenen kokoinen ruhje niin kyllä mä käyttäisin tuota puremis-termiä. En tiedä näkikö omistaja tapahtumaa, kovasti kyllä torui koiraansa sen jälkeen, muttei kysynyt multa kyllä mitään. Mäkin ihan pokkana vaan jatkoin matkaa kun enpä viitsinyt ruveta siinä mitään räyhäämään kun en tiennyt keitä olivat, joitain miehen naapuruston asukkeja toki. Kyllä pisti suututtamaan! Jos ei ole varma koiransa käytöksestä niin ei pitäisi kyllä pitää vapaana ainakaan yleisellä pururadalla!

Viikko töitä ja sitten kaksi viikkoa lomaa, olen kyllä niin sen tarpeessa!

Hitto flippaanko mä?

Nyt se alkoi! Tunneöveriaika mulla. Kaikki tunteet samaan aikaan ja päällekkäin. Itkettää ja naurattaa, sydän tuntuu tulevan rinnasta ulos (okei, se on varmaan taas toi kilppari vaan menossa liikatoiminnalle kun rytmi heittelee), pelottaa että miten arki alkaa sujumaan, olen äärimmäisen onnellinen että mies tulee yms yms, kyllä te tiedätte nää naisen tunteet. Vielä neljä päivää. Neljä tuskaista tunneöveripäiväää. 

Kirjoitin äsken meidän pikaviestimeen "Tiäksä sen tunteen kun kaikki tunteet tulee samaan aikaan?" Jotenkin mä luulen että mies EI tiedä sitä tunnetta :D

On tää kyllä aikamoinen tunteiden vuoristorata ollut, sitä ei käy kieltäminen. Sanottiin että nopeasti se puoli vuotta menee, no ei mennyt. Vaikea se mulle oli, varsinkin kesällä oli tosi vaikeaa kun olin kipeä.

Kiva jos mä flippaankin just ennen kuin mies tulee. Puoli vuotta se kesti ja flippasi päivää ennen tapaamista! Ei hitto sentään! On tää kyllä ollut aikamoista!

En mä löydä edes sanoja tässä tunnemyrskyssäni! Kyyneleet valuu Juha Tapion tahtiin ja odottelen miestä koneelle. Todennäköisesti pitää mua taas kovin naisena :). Ei haittaa :)

Haaste

Sekopäinen Helmi haastoi mut, thänks a lot. Mun blogi oli päässyt jo hyvään talvihorrokseen!

Oikeestihan mun pitäisi just nyt laskuttaa, tehdä budjettia tai tehdä jotain muuta  järkevää niin ku vaikka siivota, mutta ei, mä vastaan haasteeseen.

Kyssärit kuuluu: 

Mistä olet kiitollinen juuri nyt: Verkkovirtakäyttöisestä vibraattorista. Se tuli ensiksi mieleen, oikeesti  :D. Kyllä, olen puutteessa vielä n 191 tuntia. Olen myös kiitollinen siitä, että mulla on työpaikka, jossa voin purkaa pms-vitutusta, enkä voi saada potkuja koska olen luottamusmies. Kiva myös että mulla on takkapuita sisällä, ettei tarvitse lähteä sateesta niitä hakemaan. Kiitollinen olen myös siitä että mulla on ihana mies, jota odottaa kotiin :). Totta kai olen kiitollinen lapsistani ja mökistäni ja siitä, että olen löytänyt paikkani maailmassa :)

Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos pystyisit? Tää on paha. Mun elämässä on tapahtunut paljon perseisiä asioita, esimerkkinä vaikka Kelailija. En mä sitä kuitenkaan kadu, se opetti mulle paljon itsestäni ja mun voimista ja rohkeudesta. Opetti myös miten rumia ajatuksia olen kykenevä keksimään. Ehkä kuitenkin jättäisin ensimmäisen avioliittoni (18-20-v) solmimatta, se ei oikeastaan opettanut mulle kuin sen, että miten tyhmä tuon ikäisenä kykeneekään olemaan! Kaikki vastoinkäymiset ja paskajutut on kuitenkin muovaillut minusta just minut, ihanan Puolis-höpsökän :D
  
Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus? Rakastaa ja saada rakkautta sellaisena kuin on. Olla onnellinen ja tyytyväinen valintoihinsa ja sinut itsensä kanssa

Pitäis löytää haastettavia, apuva! No, haastan Paimenen (jos hän joskus blogistaniaan eksyy vielä) ja RH:n 

Haasteen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.

Here are the rules for the Starlight Blogger Award:

1. Thank the giver and link their Blog to your post. 

2. Answer the 3 questions given to you. 

3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 

4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

Ikävä tiivistyy

Mitä lähemmäs miehen paluu tulee niin sitä kovempi ikävä on. Ikävä jotenkin tiivistyy tähän loppuun. Vähän niin kuin päästäisi kuminauhan pingotuksesta takaisin kasaan.

Muutama viikko vielä. Kyllä sitä vierihoitoa osaa taas arvostaa vähän toisella tavalla, vaikka osasin mä kyllä ennen reissuakin.

Viime viikko oli tiukka. Kaksi koulutuspäivää Helsingissä ja vielä entisten työkavereitten kanssa illanvietto Helsingissä ja yö siskon sohvalla. Lauantai meni lepäillessä ja sunnuntai ihan koko päivä kirjanpidon ja budjetoinnin parissa. Tänään yhdistyksen kokous, eli työpäivän jälkeen 3-4 tuntia tappelua. Mikäs sen mukavampaa...Kahden viikon päästä syyskokous.
On kyllä niin tiukat ajat edessä että huhhuh.

Harmittaa kun mies pääseekin jo edellisenä iltana pois kuin piti, mutta niin myöhään, ettei pääse sieltä kotiin, eli joudutaan olemaan kokonainen yö ja seuraava työpäivä samassa maassa, mutta eri kaupungeissa. Voi tuska! Mulla vielä silloin taas Helsinkipäivä, eli pitäisi pystyä keskittymäänkin ihan täysillä, mutta milläs keskityt kun ajatukset on varmasti jo illassa!

Yhdistyskirjanpidossa seuraava tekemätön kuukausi on jo syyskuu, eli jeee, taidan päästä henkiseen deadlineeni, tosin olen kyllä kohta jo ihan tosi loppu!

Mä ajattelin että mulla olis ollut jotain Puolismaisia juttuja, mutta ei sitten vissiin ollut. Peruslätinää vaan. Ei mulle näköjään tapahdu mitään kun en tee kuin töitä :D. Mutta päätinpä näköjään kuitenkin kirjoitella että hengissä ollaan.