Pavlovin koirat

Kaverin häät, ilotulitus pamahtaa ja kyyneleet alkaa valumaan. Samalla tajuan että kaksi viimeistä uutta vuotta vietin Sen Miehen kanssa. Näköjään tuo pauke sitten vei mut taas sinne kainaloon ja paljuun jossa ilotulitusta viimeksi katseltiin. Perseestä ja niin väärin.

Näitä asioita on niin  paljon, ei onneksi vain minulla. Ja ne tulee niin yllättäen. Väärän makuinen hammastahna, suihkugeeli, musiikki. On se vaan hassua miten tietyt asiat piirtyy jonnekin alitajuiseen aistimuistiin josta ne sitten aktivoituu tuoksusta, äänestä, mausta.

Mä olen asian hyväksynyt, mennyt eteenpäin, en halua sitä takaisin, joten muistotkin voisivat jättää mut kyllä jo pikkuhiljaa rauhaan. Olen kuullut että erosta kestä selvitä puolet suhteen pituudesta. Meni jo, joten alkaa olemaan mielestäni hieman kohtuutonta.

Yhtäkkiä huomaan että mun elämä on täyttynyt niin ettei miestä siihen nyt mahdu. Pokemonissa siirryin nextille levelille ja rämmin häiden jälkeisenä krapulapäivänä pitkin metsiä ja olen paikallisilla gymeillä jo tunnettu nimi. Mysticin whatsapp-ryhmässä keskustelu salitilanteesta käy kuumana ja yhdessä pohditaan vallattavia saleja ja aikatauluja :D. Mun lapset niin häpeäisivät jos tietäisivät. Tässä jengissä on siis vain aikuisia, osa jopa mua vanhempia! Laitoin lapsille innoissani snäpin "teidän äiti on paikallisen mysticin whatsappryhmän ylläpitäjä! Ootteks te vähän ylpeitä äidistänne?! How cool is that!" Sieltä tuli vastauksesi "ei näin äiti, ei näin".

Joskus mulla menee överiksi mutta onneksi on ihmisiä joilla tämäkin on mennyt överimmäksi, uskokaa tai älkää.

Lähti kuin hauki rannasta

Otin tänään vapaapäivän ja heräsin aikaisin aikomuksena tehdä kakkosduuneja. Join kuitenkin rauhalliset aamukahvit ja päätin aloitella työt ysin aikaan. Vähän meni pitkäksi ja muutama minuutti jälkeen yhdeksän päätin vielä tsekata sähköpostista että milloin mulla olikaan lääkärin niiden iho-ongelmien vuoksi. Muistelin että alkuviikosta se olisi. Sehän olikin 40 minuutin päästä10 kilometrin päässä lääkäriasemalla jossa en ollut koskaan käynyt, joten en tarkkaan tiennyt edes missä se sijaitsee. Tuli kyllä niin nopea lähtö että olen ihan hämmentynyt itsekin! 9:30 olin jo lääkärin odotushuoneessa ja välissä olin käynyt suihkussa, pukenut ja pessyt hampaat. Mulla oli kaikki vaatteet päällä ja oikein päin. Hiukset harjasin lääkäriaseman hississä. Ja aikaa siis jäi 15 minuuttia yli :D. Käsittämätön suoritus.

Olin googlettanut tulevan diagnoosini ja nappiinhan se meni. Hikirauhastulehdus. Googlettakaapa jos haluatte menettää ruokahalunne. Krooninen vaiva. Kaksi vuottahan mä tästä olen jo kärsinyt. Nyt kun se iski toiseen rintaan niin hymy hyytyi totaalisesti. Kaikkea vaivaa sitä miehistä tuleekin. Tämä tautihan puhkeaa stressin vaikutuksesta. Thänks Kelailija.

Sattui hyvä ihotautilääkäri. Tekee lähetteen ihotautipolille, siellä jotain testejä ja jos pääsen läpi niin saan kai parin tonnia maksavia piikkejä. Eihän se onneksi mulle niin paljoa tule maksamaan kun lääkekatto täyttyy, mutta jo on lääkkeet hinnoissaan! Koska ollaan Helmen kanssa samiksia niin meillä on samat piikitkin :D. Tosin eri vaivaan.  Sitä polikutsua odotellessa voitelen itseäni lääkkeellä joka valkaisee kaikki kankaat jotka joutuu kosketuksiin lääkkeen kanssa.

Tilannepäivitystä

Mä olen löytänyt tilapäisen sisäisen rauhan. Niin kuin Helmi blogissaan viisaasti sanoi, niin  elämä on vain hetkiä peräjälkeen. Nyt on hyvä, seesteisehkö hetki. Kohta on varmaan toisenlainen hetki.  Miehet mun whatsapista, deittipalstalta ja tinderistä loistavat poissaolollaan, deittipalsta on kiinni, tinder epäaktiivinen jamiesten sähköposteihin en viitsi vastata. Eipä niillä mitään oikeaa asiaa olekaan. Ah miten helppoa elää miehetöntä elämää. Käyn välillä pokemoneilemassa, nyhjään kotona, teen töitä ja taas alusta seuraavana päivänä. Ai että, hyvää elämää!

Sattuipa jännittävä edesottamus pokeilemassa ollessani. Ajelin keskellä ei mitään hitaasti madellen keskittyen täysin autottomaan ja pimeään tiehen ja haudoin muniani (joo, mulla on munat). Harrastan tuota samalla reitillä muutaman kerran viikossa. Ajoin erään talon ohi, mies ryntäsi muijansa kanssa portille taskulampun kanssa kun matelin ohi. Sain valokeilan suoraan naamaani. Tuli niin yllätyksenä että en edes osannut keskisormea nostaa naamani peitoksi. Mun rekkari on varmaan ilmoitettu jo epäilyttävänä poliisille. Tuli kyllä hieman hmm... jännä fiilis. Onneksi löysin paremman munanhautomistien, jolla on vieläkin vähemmän liikennettä ja asutusta. Eläköön landekylät!

Jalka ei parantunut piikillä, joten on kai vaan sopeuduttava. Investoin itseeni ja ostin renkaidenvaihdon rengasliikkeeltä. Melkein ihanaa ja helppoa.

Tänään paloi käämit töissä ja löysin ihanan piristysbiisin. Sen soitin 7 kertaa peräkkäin niin helpotti. Tykkään kovasti myös Lily Allenin alkuperäisestä versiosta, mutta tää kotimainen on jotenkin astetta väkevämpi :)

Stressi

Tulipa vietettyä muutama päivä kursseilla hotellissa. Aiheena sekalainen kattaus politiikkaa, metsätaloutta, ay-liikettä, työhyvinvointia. Koulutuspäivien välissä armotonta biletystä Terppulin kanssa :). Ihana nainen!  Stressistä kertovan luennon aikana alkoi itkettämään kun tavasin stressioireita seinältä. Melkein kaikkihan niistä sopi. Tajusin että mun iho-oireet ja jalkakipukin voi olla hyvin stressin aiheuttamaa. Rytmihäiriöistä, muistihäiriöistä ja sun muista oireista puhumattakaan. Koulutuspäivien aikana otin vastaan liittotason luottamustehtävän. Yhdistystasolla olen ennenkin ollut, mutta nyt näköjään "jouduin" ihan liittotasolle ja oikeasti semmoiseen asemaan, jossa voi ihan oikeastikin vaikuttaa. Jännää.

Mutta mikä sen stressin mulle aiheuttaa? Siinäpä hyvä kysymys. Jos mä katselen taakse päin mun elämää niin kaksi vuotta sitten Kelailija jätti mut. Se oli parin kuukauden tosi kova stressi ennen kuin pystyin edes aloittamaan surutyön erosta. Samoihin aikoihin mun iho-ongelmat puhkesivat (jotka eivät ole sen koommin parantuneetkaan). Muutama kuukausi erosta Kelailijan kanssa tapasin Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti. Alle kuukauden onnen jälkeen sain tiedon siitä työkeikasta. Se oli mulle myös tosi kova paikka. Kevät meni reissua odotellessa ja kesä ja syksy meni ikävää potiessa. Kilpirauhasen liikatoiminta puhkesi kuukausi sen jälkeen kun mies lähti sinne reissuun. Sitä paranneltiinkin sitten loppuvuosi. Miehen reissussa olo oli mulle tosi raskasta. Sittenhän se jo jättikin mut tämän vuoden tammikuussa. Aika rankka alkuvuosi oli. Vieläkin se vaikuttaa.  Anemia pisti mut polvilleen tänä kesänä ja sitä parannellaan edelleen. Rauta ei imeydy niin kuin pitäisi. Ei tietenkään, koska mä olen mä ja mulla mikään ei mene niin kuin stömsössä.

Töissäkin on ollut raskasta, uusi pomo joka ei tiedä oikein mistään mitään, eli häneen ei voi "nojata". Useita ylimääräisiä projekteja. Ja sitten vielä otin tuon luottamustehtävänkin vastuulleni. No, sen ei pitäisi olla kovin työllistävä.

Ehkä kaikki tuo on vaan ollut mulle liikaa. Mä en ole lääkinnyt stressiäni liikunnalla kevään jälkeen koska jalka ja anemia on estänyt. Olen lääkinnyt sitä miehillä ja viinillä. Ei toimiva keino. Helppo näin jälkikäteen analysoida.

Mitä nyt sitten? Ehkä mä oksennan tämän kaiken parin viikon päästä työterveystarkastuksessa ulos. Maanantaina haen kortisonipiikin jalkaan jos se vaikka auttaisi ja pääsisi vähän liikkumaan.

Ehkä mun pitäis suorittaa vähemmän.

Anteeksi

Mä kirjoitan tätä blogia usein selvittääkseni ajatuksiani. Mulla on muutama tuttu mies live-elämässä jotka olen oppinut tuntemaan blogin kautta tai joille olen uskonut blogin luettavaksi.

En sensuroi juttujani sen takia, koska he lukevat. Keskusteluista tai tilanteista heidän kanssaan saattaa herätä ajatuksia jotka sitten purkautuvat tänne usein aika raakileena ja sensuroimattomana.

Tarkoitukseni ei ole ketään teistä koskaan loukata, vaikka joskus kärkevästi kirjoitankin. Silloin MINUN sisälläni on herännyt jotain, jonka olen halunnut purkaa ja pohtia auki tai edes helpommaksi käsitellä. Tarkoitukseni ei ole ollut arvostella teitä.

Joten anteeksi Fani, Käänteisvertaismies ja  Terapiamies ja kaikki muutkin jotka kokevat että mä olen loukannut jollain tavalla. Ei ole ollut tarkoitus. Olen yrittänyt vain selvitä. Olen ollut etuoikeutettu kun olen päässyt kurkistamaan ystävän ominaisuudessa miehiseen ajatusmaailmaan. Aina se ei ole ollut helppoa

Tämä on naisen blogi aidoista tunteista, joskus kokonainen postauskin tulee muutaman minuutin tunteesta, toivottavasti sen ymmärrätte.

Syysmasennus

Syysmasennus. Viisi kuukautta aikaa siihen kun toivoa, eli kevät on näkyvissä. Millä tämän pimeän syksyn jaksaa? Valopilkkuja ei ole juurikaan näkyvissä. Yhdet häät, pikkujoulut, jotka ei olekaan oikeat pikkujoulut vaan yritysvierailu Latviassa. Joulu, tällä kertaa lasten kanssa. Siinä syksyn valopilkuiksi laskettavat. Huonomminkin voisi tietty olla.

Jalassa on insertiitti, tulehdus. Tulehduskipulääke auttoi sen aikaa kun sitä söi. Kipu kestänyt jo kuukausia, alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän kun ei pysty edes kävelemään niin kuin normaalit  ihmiset.

Mua pyydettiin yhteen ammattiliiton juttuun mukaan. Nelivuotiskausi. Neljä vuotta on PIIIIITKÄ aika, uskallanko sitoutua? Ei kokouksia pitäisi olla kuin muutamia vuodessa, mutta kuitenkin. Ehkä mun halukkuus riippuu kokouspalkkion suuruudesta. Ehkä. En tiedä, katsotaan.

Tässä tätä kirjoitellessa aloin kuuntelemaan musiikkia. Youtubesta valikoitui Kalevauva.fi:n aivan mahtavia biisejä. Pahoittelut huonosta laadusta. Kalevauva.fi ottaa sanoituksensa Vauva-lehden keskustelupalstalta. Eli elävästä elämästä. Yks ihan lemppari, Tinder Horror Story

Tässä toinen ihan lemppari

Mun syysmasennus haihtui tässä näitä kuunnellessa hetkeksi, aivan mahtavaa! Suosittelen lämpimästi samanlaisen huumorintajun ystäville :).

Youtubesta vielä hakusanalla "nipsu ei tahdo pysyä housuissaan" niin jo elämä hymyilee :)

Hymykuopparemppasähkömies

Treffit oli ja meni, ei tuu mitään ihmeitä siitä.

Kerronpa case Hymykuopparemppasähkömiehestä. Hänhän on tehnyt tässä talossa kylppäriremppaa lukuunottamatta kaikki maksulliset remontit. Ollut täydellinen, ajatellut aina mun etua ja tullut kun on ollut hätä. Ja hätiähän mulla todellakin on ollut.

Koko blogin lukeneet varmaan muistavatkin miten olen yrittänyt, flirttaillut vaivihkaa yms. Lopetin sitten jossain vaiheessa kun vastakaikua ei tullut. Kattoprojektin yksi osa on venynyt alihankkijan toimesta luvattoman pitkään. Viikko sitten Hymis laittoi viestiä että ovatko ne miehet käyneet. Ilmoitin että ei ole mitään miehiä näkynyt tiluksillani ja että voisin kyllä itse harjoitella vähän kattopeltitöitä, että ei ne voi olla oikeesti niin vaikeita. Hymis siihen että harjoitellaan yhdessä. Laitetaan sauna päälle ja käydään välillä lämmittelemässä. Siitä se viestien vaihto sitten lähti ja sävy muuttui. Neljä vuotta... NELJÄ vuotta mä yritin ja nyt olisi sitten tuottanut tulosta. Jossain vaiheessa kävikin ilmi että hän haluaa tavata luottamuksellisesti. Kysyin että tarkoittaakohan se mahdollisesti sitä, että hän on varattu? Tarkoitti. Siinä meillä taas yksi sika. Ihan uskomatonta miten ne vedättää omia naisiaan, tuttuja naisia, vieraita naisia, ihan kaikkia! Hymistä olin pitänyt rehtinä ja selkärankaisena miehenä, mutta se kuva kyllä karisi kun munan kuva lävähti whatsappiin.

Seuraava tapaaminen onkin varmaan sitten hieman kiusallinen, mutta sitähän tää mun elämä on. Ja Hymiksen aloitteesta tuo kuitenkin lähti. Miten vaikeita sähkötyöt muka voi olla? Varmasti youtubessa on jotain opetusvideoita niihinkin, joten mihin mä muka enää Hymistä tarvitsisin?

Miehet. Mä olen niin valmis taas luopumaan niistä. Mä tiedän, tää sama teksti tulee säännöllisesti. Ehkä mä voisin laittaa tän ajastetuksi parin kuukauden välein.

Onko oikeasti yhtään rehtiä ja rehellistä miestä olemassa? Vai onko vaan hyviä valehtelijoita, sairaan hyviä valehtelijoita ja huonompia valehtelijoita? Siinäpä onkin pohtimista.