Lukijat

torstai 3. elokuuta 2017

Elokuuta

Blogger on lähes kuollut. Kirjoitan silti vaikkei varsinaisesti mitään asiaa olekaan.

Mies nro 1 feidasi mut. Hyvä niin. Siskon mielestä oli homahtava, mutta kertoi sen vasta kun kerroin että mies feidasi. Kauheeta jos meistä olisi tullut pari ja sisko olis koko ajan ajatellut että se on varmaan homo. Mulla ei oo vielä kyllä ollutkaan homokokemusta.

Mies nro 2 kirjoittelee kerran päivässä niin kuin tähänkin asti. Seuraavista treffeistä ei ole ollut puhetta, tai ajankohdasta. Kovin on hidas etenemään, mutta eipä se haittaa kun olen nyt opettelemassa tätä uutta treffailutyyliä.

Mies nro 3 löytyi Tinderistä kun päätin höllentää sydämenantokriteerejä. Aaltopituus on hyvin samanlainen ja kirjoittelu todella helppoa ja sujuvaa. Tuntuu että voin olla heti oma itseni. Harvinaista. Vähän sama fiilis kuin TKM:n kanssa alkuun kirjoitellessa. Välimatkaa hieman ja toinenkin pieni mutta. Mutta katsellaan ja tutustutaan. Olen kuulemma unelmanainen. Kyllähän mä sen tiedän, siksihän mut aina jätetään tai työnnetään arvojärjestyksessä viimeiseksi. Ehheh.

Siskon koira on ollut nyt 5 päivää mun luona ja huomaan kyllä että en ole koiraihminen. Tiesin sen kyllä jo aiemminkin, mutta en kyllä malta odottaa että koira lähtee ja vapaus koittaa. Stressaa kun joutuu olemaan kotona pitkän päivän ja jos työpäivä venyisi niin en pysty venyttämään, koska koira. Työmatkalla ei voi mennä vaikka uimaan (muutamana päivänä olisin mennyt) koska koira odottaa jalat ristissä. No, eipä tuo nyt kauheita ponnistuksia ole vaatinut multa, mutta kunhan nyt valituttaa.

Huomenna alkaa loma eikä juurikaan suunnitelmia. No, pitää tehdä mitä huvittaa. Tai olla tekemättä.

15 kommenttia:

  1. Koira kotona on kyllä hyvä pitämään työpäivät kohtuullisissa mitoissa :)

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut blogisi alusta loppuun, koko stoorin. Arvostan sua. Mutta. Etkö ole onnellinen yksin, ts. onko sinulla pakko olla mies? Tiedätkö, että varsin onnellista ja ainakin tasaisempaa elämää voi elää ilman miestäkin. Itse olen katsot jo toivosta luopunut, olen sua jonkin verran vanhempi ja lapsikin on opiskelee ja on jo muuttamassa kohta pois kotoa. Älä mittaa itseäsi sillä kelpaatko jollekin miehelle. Oikeesti. Ota omaa aikaa ja matkustele vaikka. Mä olen reissannut monta vuotta yksin Pitkin Eurooppaa ja on ollut tosi coolia. Nainen voi elää hyvää elämää ilman miestäkin. Mutta tottakai jos sen miehen haluat ja onnellisuutesi on siitä kiinni, niin toivotan onnea ja pidän peukkuja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mä onnellinen itseni kanssa, mutta olen enemmän parisuhdeihminen kuin yksin olija. Olen kokeillut sitä yksin matkustamista enkä mä nauttinut siitä niin paljon kuin jos joku tärkeä olisi ollut mukana. JOs en oikeanlaista miestä löydä niin sitten pitää vaan olla yksin. En mä vääränlaiseen tyydy kuitenkaan.

      Poista
  3. Minua hirvittäisi, jos käytännössä vieras mies kutsuisi unelmanaiseksi. Toivottavasti se "mutta" on oikeasti pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllähän mä tiedän että se on vain hänen mielikuvituksensa tuotetta se unelmanaisuus. Katsellaan rauhassa :)

      Poista
    2. Todellisuus on aina tarua ihmeellisempää. Unelmasta tulee mieleen haavekuva, jota oikea ihminen ei voi täyttää. Toivotaan parasta! :)

      Poista
  4. Ai niin, unohdin sanoa. Olen itsekin asunut Kymenlaaksossa 20 vuotta. Oletan että asustat sillä suunnalla. Lähde pois vielä kun voit. Vinkkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastahan mä tänne tulin viisi vuotta sitten :D. Hyvin oon viihtynyt :). Ei sitä tiedä minne elämä kuljettaa

      Poista
  5. "Homahtava". Anteeksi, nauran täällä ihan kiekkana.
    Tyhmää tuo feidaus, mut elämä näemmä on. Just tota. Lyhytjänteistä.

    Kirjoittelun harha on just tuo "unelmanainen/unelmamiesjuttu". Kirjoittaessa on niin helppo ihastua ja tykästyä. Totuus voi olla toinen livenä. TAi sitten sama. Niin arvaamatonta. Mut senhän sä tiedätkin, et äkkii vaan livenä tapaamaan


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niiiiin tiedän. Ja olenkin toppuutellut miestä unelmiensa kanssa. Tavoite on tavata mahdollisimman pian, mutta en tiedä milloin se järjestyy.

      Homahtava oli siskon sanavarastoa. Sen on pakko olla oikea termi, onhan siskokin seksuaalivähemmistöön kuuluva :D

      Poista
  6. Kommentoin joskus muinoin, että kaipaan sitä "aitoa, vanhaa Puolista", kun olit silloin poistanut mielestäni loistavan mökkilomatekstin. Sittemmin uuden läppärin hankittuani jotenkin kadotin tai unohdin blogisi, ja nyt, kun löysin tänne takaisin, oli ihanaa huomata, että vanha kunnon Puolis is back! En tietenkään toivo sinulle sydänsuruja tai hankalia miesolentoja tiellesi, mutta oletko itse huomannut, että aina, kun alat seurustella tai tapailla, tekstisi muuttuvat silotellummiksi? Minä väitän, että sinulla on näin paljon lukijoita juuri siksi, että olet niin samaistuttava, rehellinen ja avoin. Kiitos näistä teksteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä usko että mä oon siloitellut muissa kuin tkm-casessa. Kelailija-casessa olin hyvinkin rehellinen ja Se Mies Joka Mut Viimeeks Jätti ei auheuttanut hirveästi kriisejä paitsi lopussa ja ne kyllä avasinkin blogissa.

      Kiva kun löysit takaisin :). Mökkitekstikin on muistaakseni palautettu paikoilleen :)

      Poista
  7. Hmm, taidat olla oikeassa. TMK:n kohdalla varmaan jouduit siloittelemaan, kun hän kai luki tätä blogia. Toivottavasti tää blogi ei siis jatkossa paljastu sulhoehdokkaille, niin saamme nauttia rehellisistä teksteistäsi :)

    Ja tuo oli muuten loistava veto, että olit kirjoittanut salaista rinnakkaisblogia TKM:ää tapaillessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä aavistin miten siinä tulee käymään ja mua helpottaa purkaa asioita kirjoittamalla niin päätin kirjoittaa ne tunnot ylös. En mä toista kertaa samaa virhettä tee kyllä että päästäisin jonkun potentiaalisen ehdokkaan blogiin. En hemmetissä!

      Poista