Maanantaita

Moi pitkästä aikaa!

Voitteko kuvitella, että mulla on edelleen kaikki hyvin. Hieman pelottaa tämmöistä sanoa, koska huomenna on lentomatka, enkä viitsisi karmaa häiritä. Lentäminen on kuitenkin turvallisin matkustusmuotot jnejne, joten pelko pois... Olen lähdössä kahden viikon työmatkalle, eli se tarkoittaa kahden viikon eroa Yksisarvismiehestä. Viikon ero meillä jo oli metsästysreissun takia ja jo se tuntui musta melkoisen pahalta. Kaksi viikkoa voi olla TOSI paha. Paha voi olla myös asua kahdeksan työkaverin kanssa samassa talossa kaksi viikkoa. Huhhuh. Mä olen asunut kohta kahdeksan vuotta pääasiassa yksin,  joten tuntuu hurjalta tulevat kaksi viikkoa suht vieraitten ihmisten kanssa. Ihmisten, joista jokainen on nuorempi kuin mä, osa jopa lähellä mun esikoisen ikää. Kävi ilmi, että mä olen jopa vanhempi kuin firman toimitusjohtaja. Taidan olla firman kolmanneksi vanhin. Tuntuu hieman oudolta, koska mä miellän itseni aika paljon nuoremmaksi, kuin mitä ikä kertoo. 

Viihdyn uudessa työpaikassani edelleen todella hyvin. Olen kotiutunut, tunnen itseni osaksi porukkaa, olen tyytyväinen. Olen hämmentynyt henkilöstön huomioimisen määrästä.  Edellisessä työpaikassa oli myös lounasetu ja hieronta, mutta henki aivan täysin eri. Suvaitsevaisuus, johtaminen, rentous, sekä työntekijän ja työkaverin kunnioitus ja arvostus on täysin eri tasolla. Henkilöstöasiat ovat kuin oppikirjasta. 

Hetken mielijohteesta jokunen viikko sitten osallistuin yhteishakuun mielessä ammattikorkeakoulupaikka. Avoimessa ammattikorkeakoulussahan  olen opiskellut jo keväästä alkaen ja vuoden loppuun mennessä pitäisi olla 45 opintopistettä jo kasassa, eli neljäsosa tutkinnon laajuudesta. Olen huomannut, että olen melkoisen huono ottamaan kritiikkiä vastaan hengentuotteistani. Menossa on kurssi, jonka opettaja onkin melkoisen ankara ja tehtävistä ei tulekaan pisteitä siihen malliin kuin olen tässä jo ehtinyt tottua. Sekös ottaakin koville ja jupisen lähipiirille harmistustani. Kolmonen on kuulemma ihan hyvä. Niin varmaan jos ei sattuisi olemaan mä. En mä perfektionisti ole, ainakaan omasta mielestäni, koska en todellakaan ehdi panostamaan kursseihin niin paljoa kuin pitäisi, mutta silti huonot arvostelut tehtävistä ottaa päähän. Eihän arvosanoilla mitään väliä ole, kunnes sitten yhtäkkiä onkin jos vaikka keksii ruveta vielä joskus jatko-opiskelemaan.

Keittiöremppa meni päin helvettiä, mutta en toistaiseksi viitsi siitä kirjoittaa, kun tilanne on vielä kesken. Kuluttajariita saattaa tulla jos mun ehdotus ei mene läpi. Jos pääsemme sopuun, niin en tee asiasta julkista. Ihme case kerrassaan. Amatöörimäistä puuhastelua sekä johdossa, että suorittavalla taholla. Hymykuopparemppamiestä on ollut ikävä. Jos joskus vielä remppaan niin teen taustatyön paremmin.

Huomenna tähän aikaan olen ehkä selvinnyt lennosta ja sangria uima-altaalla siintää mielessä. Eikun työmatkallehan olinkin lähdössä. Onneksi vapaa-aikaa ja aurinkoa riittää myös :)