Yksinäisyys kirpaisee

Lapset lähti eilen isänsä kanssa laivalle, laivamatka oli varattu jo ennen eroa, joten se nyt sattui ajoittumaan mun viikonlopulle. Jäin yksin, vailla mitään suunnitelmia viikonlopun varalle. Odotin niin että Tyyppi olisi pyytänyt mua luokseen tai tullut tänne, mutta ei. Töitä tekee. Ja mä odotan jotan hiton armopalaa sieltä suunnasta. Olen pahasti alakynnessä. Jos se nyt soittaisi ja haluaisi mut sinne niin lähtisin tältä istumalta. Mutta ei se soita. Ja mä odotan silti.

Päivän fiilikset romahti kun posti toi lapun isokokoisesta kirjeestä. Mietin että mitä ihmettä siinä voi olla, en ollut tilannut mistään mitään. No, uteliaana sitten lähdin kirjettä hakemaan ja ilostuin kun näin että Amerikan-täti oli muistanut meitä. Avasin paketin kotona ja sieltä löytyi kaulaliinat mun tytöille, pipo veljen vauvalle ja kaulaliina veljen tyttöystävälle. Mulle ei mitään, muuta kuin pyyntö toimittaa veljen porukoiden lahjat. Tuli fiilis, että onko mua edes olemassa kellekään? Siitä sitten se paha mieli alkoi. En mä sitä kaulaliinaa surrut, vaan sitä, että mä olen niin harvalle olemassa. Äitikään ei ole soittanut sen jälkeen kun kerroin erosta. Kai se ajattelee että mä pärjään, ja pärjäänhän mä. Olis silti voinut sillon kysyä, että tarviinko mä jotain. Mutta ei. Mä olen kyllä niin onnellinen Ystävästäni, suren kyllä sitä, että hän on niin kaukana. En vaan haluaisi hänellekään koko ajan vuodattaa kun tiedän, että hän on "tukihenkilönä" useammalle ihmiselle ja tarvitsisi kuitenkin itsekin tukea. Parhaani siinä yritän. Mutta onneksi voin tänne vuodattaa just niin paljon kuin irtoaa! Ehkä joskus luen koko pläjäyksen läpi, jos ja kun olen joskus kokonainen.

Päätin sitten kehittää itselleni tekemistä ja mennä leffaan, yksin. Koko illan olin itkenyt jotain mitä en itsekään tiennyt, joten menin sitten katomaan Vuosaari-elokuvan ja jatkoin itkemistä sielläkin. Siinä leffan aikana tajusin nuo miesseikkailujeni syyt, haluan näyttää itselleni että kelpaan. Mä haluan kelvata jollekin ja mä haluan että mua halutaan. Mutta mitä mä saan selville, no enhän mä muuta saa selville, kuin että mua halutaan vain seksuaalisesti. Auts. Leffan jälkeen oli kyllä jotenkin niin lyöty ja ilmat pihalla oleva olo, että ei tosikaan. Eipä tämäkään päivä sen häävimpi ole. Shoppailuterapia auttaisi (ainakin hetkeksi), mutta kun ei ole rahaa. Ehkä mun pitää vaan sietää tätä yksinäisyyttä täällä kaksiossani ja opetella olemaan itseni kansa.

Tää on mulle ja kaikille jotka samojen asioiden kanssa pyöriskelee