Pettynyt

Mä olen niin pettynyt. Meillä oli sen miehen kanssa mukavat parin päivän treffit, tosin se on aiheuttanut mussa ahdistusta puhumalla jo lasten tapaamisesta yms. mutta olen voinut sanoa että lopettaa tuommoiset puheet kun mua ahdistaa ja että pitää ottaa iisisti ja rauhallisesti tai karkottaa mut.

Meillä on ollut tosi mielenkiintoisia keskusteluita hörhöstelyjutuista ja on ollut kivaa kun on ollut noin haastavaa juttuseuraa.

Koska mä olen epävarma nainen, olen välillä vilkaissut toisella nettitreffiprofiililla että kuinka aktiivinen hän on siellä. Eli lähinnä että käykö siellä vai ei. En ole ylpeä siitä. Mun profiilini on tyhjä, kuvaton ja tekstitön. Ja kas, mies oli lähettänyt sille eilen flirtin. Mistään yksinoikeudesta ei ole sovittu, mutta jos aktiivisesti tuolleen etsii uutta seuraa niin kyllähän se pistää epäilemään miehen kiinnostuksen tasoa. Vaikkakin on sanonut lukuisia kertoja että miten ihana mä olen ja miten välittää ja tykkää ja haluaa tutustua muhun enemmän. Viimeisimmät tunteidentunnustukset tulivat eilen sen jälkeen kun oli flirttaillut tyhjän profiilini kanssa.

Miltä tuo minusta tuntuu? Päällimmäinen fiilis on "no niin... pitihän tää arvata taas". Ei tullut fiilistä että pakko vetää litra viiniä ja itkeä. Semmonen pettynyt ja lannistunut fiilis vain.

Kovin erikoinen, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättänyt viikko. Ehkä mä olen pikkuhiljaa oppinut suojautumaan.

Pettynyt olen silti.

Kakkostreffit

Toiset treffit on ohi. Tajunta ei vielä räjähtänyt, mutta voiko sitä kaksien treffien jälkeen olettaakaan? Ei kai. Mutta olishan se kiva jos niin olisi jo käynyt. Miehelle tuntuu kyllä käyneen jo. Meikäläisen chakroja tutkittiin, se ymmärsi (tai oli ainakin ymmärtävinaan) kun vitsailin siitä kun käski mut lattialle makaamaan, että kohta sanoo että otetaan vaatteet pois ja hän käy mun päälle makaamaan ja sanoo tutkivansa mun energioita :D. No, vaatteet päällä se tapahtui kuitenkin ja oli vähän outoa. Mun kundaliinin kun sais nousemaan niin sit olisin kuulemma täydellinen.  En osannut siihen sanoa kuin että "vai niin".

Ei se kauheasti hörhöillyt, kysyi jonkun vaikean kysymyksen, johon sanoin että liian vaikea kysymys, en osaa vastata.

Omituisen kaksijakoinen ihminen. Tuli moottoripyörällä joka maksaa varmaan kolme kertaa enemmän kuin mun auto ja sitten "hörhöilee" noitten energiajuttujen kanssa. En mä hörhöilystä pelästy jos ei oo pakko koko aikaa hörhöillä. Ehkä mulla on vain ahdasmielinen käsitys "hörhöistä" :D. Käytän tuota sanaa sitten ihan positiivisessa mielessä.

Katellaan rauhassa. Tai siis mä katselen, se on menossa jo ihan täysiä eteenpäin ja on kovin ihastunut muhun. Yö meni siinä että mä koitin nukkua ja se silitteli ja pussaili mua. Joo, se jäi yöksi. Ja tulee tänäänkin kai kylään...

Vaikea pääpäivä

Just nyt musta tuntuu että mua pelottaa ihan tosi paljon. Eilen illalla sen tälle miehellekin mainitsin. Se vetäisi jonkun kiinalaisen (tms) filosofin pohdinnan siitä että pelko kasvaa sitä pohdiskellessa kuin lumipallo. Että heittää sen pois niin helpottaa. Jaa niin että miten? Tiedostanhan mä tuon. Mutta miten? Mä tarviin ehkä Valon Soturia. Ja suklaata. Viinikään ei olisi pahitteeksi.

Olen tänään lukenut elämästä adhd-ihmisen kanssa ja pohdiskellut että miten erilaisen ihmisen kanssa mä pystyisin olemaan. (Eh, justhan mä totesin viikolla että liian samanlainenkaan ei oo hyvä) Jos ihminen puhuu asioista, joista mä en ymmärrä googlettamatta MITÄÄN? Niin kuin esim. mun kolmoislämmittimeni ylireaktio. Vastasin että sori, mutta en ymmärtänyt kuin ensimmäisen sanan lauseesta johon tuo sisältyi. 

Toisaalta erilaisuus on äärimmäisen mielenkiintoista, mutta samalla pelottavaa. Tuntematon on pelottavaa. Nythän mä luettuani tuosta adhd:sta ja add:sa tajusin että Sillä Miehellä Joka Mut Jätti oli selkeästi se, mutta se ei vaan ollut löytänyt selvitysmiskeinoa sen kanssa.

Mies luottaa kuulemma intuitioon, siihen vastasin että mun intuitio on ehkä rikki. Mun matka siihen pisteeseen, jossa mies jo on, on vielä niin alussa. Enkä mä tiedä onko mun tarpeellista edes päästä niin korkeaan tietoisuuden tasoon kuin jolla hän on. Mitäs jos mun pää vaikka räjähtää ja sekoan tässä matkalla? 

Toisaalta pötköttäminen (vaatteet päällä) sen kainalossa tuntui hyvältä ja kovin luonnolliselta.

Olenko mä muka se, joka ei uskalla? En mä taida olla.

7 tunnin treffit

Kevätjuhlapäivä, 4 tunnin unilla lähdin kevätjuhliin niiskuttamaan. Kuopus pääsi ala-asteelta ja mä ulvoin katsomossa niin kuin äidit ulvoo. Kevätjuhlien jälkeen tein päätöksen että lähden treffeille Helsinkiin sen eilen viestiä laittaneen kanssa ja laitoin miehelle viestin että täältä tullaan. Mies oli ihan innoissaan.

Mies asuu samassa taloyhtiössä kuin mun rakas edesmennyt mummo, joten oli TODELLA tunteikasta mennä sinne kulmille. Palloilin talojen välissä ja laitoin miehelle viestin että "Paikalla, fiilistelen talojen välissä, etsi mut :D". Ihan kuin oltais pitempäänkin tunnettu!  No, miespä etsi ja löysi. Halasi ja ihmeteltiin siinä pihalla hetki (mies tiesi tämän mummotarinan jo) ja mies ehdotti että lähdetäänkö Vuosaaren rantaan kahville. Mikäs siinä. Miehellä on vain moottoripyörä joten mentiin mun autolla. Annoin miehelle avaimet ja sanoin että aja sä kun tiedät mihin ollaan menossa (Ihan kuin oltais pitempäänkin tunnettu). Kahviteltiin, mies sanoi sen jälkeen että hän kyllä pitäisi mua pitempäänkin. Että saisko hän viedä mut Korkeasaareen? No mutta miks ei! Korkeasaaren jälkeen Mustikkamaalle uimaan, tokihan mulla oli uikkarit mukana, miehen uikkarit haettiin matkan varrelta. Juhlamekko pusikossa pois ja uikkarit päälle. Siis TÄH? Kuka menee ekoilla treffeillä uimaan jääkylmään mereen? No minä näköjään :D. Minä joka en varsinaisesti ole itsevarmin uudessa miesseurassa vartalostani. Nyt se ei näköjään haitannut jostain syystä.

Uimasta syömään ja sen luo köllöttelemään. Todella hämmentävää kun asunnon pohja oli tasan sama kuin mummolla aikoinaan. Kunnon flashback lapsuuteen!

Vaatteet pysyi päällä kyllä ja pussailua pidemmälle ei menty. Sain hierontaa, silityksiä ja lehden lukemista ääneen kun olin nukahtamispisteessä. Väkisin revin itseni ylös jossain vaiheessa ja ajoin silmät ristissä kotiin. Mies tykkäsi musta, mä tykkäsin siitä. 7 tunnin treffit, ei huono. Erikoisimmat ekat treffit millä olen ikinä ollut. Jatkoa tulee varmasti :)

Treffiennätys tuloillaan

Miks musta aina iltaisin tuntuu siltä että NYT, NYT löysin sen puuttuvan palasen. Aamulla sitten vähän maltillisemmat fiilikset.

Eilen tuli käytyä TAAS ekoilla treffeillä, koitan ilmeisesti jotain treffeilläravausennätystä viikon sisään. Tällä kertaa se olin minä, joka ajoi tunnin treffeille. Sovittiin näkevämme paikallisen uimahallin parkkipaikalla ja jatkavamme siitä. Muistaakseni puhe oli kävelystä tms. Olin miehelle sanonut että haluan tavata ensimmäistä kertaa julkisella paikalla ja kertonut vähän kokemuksiani. Mies oli ymmärtäväinen. Tavattiin siellä parkkipaikalla. Mies sanoi että hän ajatteli viedä mut kotiinsa kahville. Ajattelin  jotain sen suuntaista että voihan nyt perkele että en tykkää yhtään. Sanoin jotenkin vähän lievemmin kuin ajattelin ja ajoin miehen auton perässä hänen kotiinsa ja tekstasin miehen auton rekkarin matkalta Ystävälle. Miehen koko nimeä eikä osoitetta ollut tiedossa, niin ajattelin että selvittäkööt rekkarin perusteella sitten että kuka mut tappoi.

Mies oli ihan kiva, ei tappanut, puhelias jne, mutta ei kipinöinyt. Ja mua otti ihan suunnattomasti päähän se, että mies ei kunnioittanut mun toivetta julkisesta ensitapaamisesta.

Ajelin pettyneenä kotiin ja tsekkasin sähköpostin. Siellä olikin viesti mieheltä. Vastasin huvikseni pettymyksenkarkoitusmielessä. Siirryttiin sähköpostista fb messengeriin ja pääsin tsekkaamaan sen julkisia fb-päivityksiä. Totesin että ohhoh, onpas erikoinen mies ja päädyttiin kirjoittelemaan enkeleistä, elämän tarkoituksesta, rakkaudesta.  Monen miehen kanssa noista ei voi kirjoitellakaan, joten olin ihan että OHO... Aika isosti kolahti. Mutta onhan näitä kolahduksia nähty, tavatessa vaimenevat. Mulla on sen puhelinnumero ja osoite ja toive tavata tänään kevätjuhlien jälkeen. Hullua olisi.. Mutta jotenkin mun tyylistä. Oonkohan mä taas sekoamassa vai onkohan tää enkelin juttuja? Varmaan vaan sekoamassa.

Ajankohan mä kevätjuhlien jälkeen tapaamaan erittäin erikoista miestä vai en. En itsekään suoraan sanottuna tiedä. Vahva fiilis kyllä on että ajan. Ihan vain koska mä voin. Mutta saas nyt nähdä... En tiedä.

Mielikuvituspoikaystävä

Kirja-arvostelu Mielikuvituspoikaystävästä:

Luin Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän  yhdeltä istumalta. Kirja vei totaalisesti mukanaan! Sinkkublogia olen lukenut jo pitkään ja samaistunut. Tehnyt mm. Määmatkan blogin innoittamana. Samaistuin myös kirjaan, ihan täysillä! Elin eron jälkeisen ajan kirjan mukana uudestaan. Nauroin, mä niin nauroin! Pieni silmienkostuminenkin kävi, mutta melkein joka kappaleessa nauroin. Aivan mahtavaa viihdettä, joka ei välttämättä kyllä aukea kuin sinkkuelämän muistaville. Eli jos kauhistelet mun blogia niin sitten en suosittele myöskään tuota kirjaa :). Sinkkuelämä on raskasta, mutta tuon kirjan luettuani totesin että en ole yksin :)

Jos katsoo kirjan sisällysluetteloa niin tota noin, ihan kuin olisi omasta elämästäni...

 Koska ennakkotilasin kirjan innoissani, sain sen nimmarilla ja liskotarralla :D. Ihanaa! Ensiksi luin tuon nimmarin niin että siinä luki "Hullu". Ajattelin että totta, niinhän mä tosiaan olen, mutta tajusin sitten sen Henriikaksi viimein  :). En ole IKINÄ ennakkotilannut ainuttakaan kirjaa, saati saanut kirjaa nimmarilla. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt kirjojen omistamista ja tänä vuonna olen ostanut niitä jo kolme.

Se eilinen lounastreffimies ilmoitti että ollaan ihan eri planeetoilta, joten tarinamme on tässä :). Olin päätymässä itse samaan. Ei harmita edes. Se tyttöystävämies harmittaa vieläkin. Se ei siis edes soittanut takaisin. Tekisi mieli viedä sen postilaatikkoon kilo kakkaa. Mutta en vie. :). Mielikuvituspoikaystäväni saattaa viedäkin :)

Miespuolinen minä, mitä hittoa?

Eilen treffipalstalta tarttui haaviin mies 60 km päästä. Kirjoiteltiin koko ilta, puhuttiin puolitoista tuntia puhelimessakin, sovittiin treffit perjantaille jossain vaiheessa. No, mies halusikin aikaistaa niitä ja tavattiinkin tänään lounaalla. Mies ajoi 2 tuntia lounastaakseen mun kanssa 40 minuuttia.

Olen kysynyt mieheltä että onko se hullu, varattu, friikki tai outo kun minuun otti yhteyttä.Kun minuun ottaa yleensä vain semmoiset yhteyttä.  Ei sanonut olevansa mitään noista. Uskoiskohan... Eilen mulle tarjottiin kumihanskalla vaginahierontaa, en ottanut tarjousta vastaan vaikka sanoikin olevansa 20 vuotias herrasmies.

Tapasin miehen tänään, aika oli liian lyhyt. Kovin tuntuu mustavalkoiselta ja vähän jyrkältä mielipiteissään. Herkästi sanoo suodattamatta mitä mieleen juolahtaa. Kova on analysoimaan ja viestittelemään. Niin... tajusin jossain vaiheessa että jumalauta, osa noista hieman ärsyttävistä piirteistä on samoja joita itsessäni on. Jotka ärsyttää mua ihan jo itsessänikin! Ihan mukava oli, ei tullut khihihihii-oloa treffien jälkeen, mutta voin mä antaa mahiksen.. Mies tosin viestitteli jo treffien jälkeen huolestuneensa "kun tää on vaan pisin aika ollut ilman viestejä tänä aikana mikä ollaan tunnettu". Siis oltiin "tunnettu" 24 tuntia. Se aika mikä viestien välillä oli oli oli tunti. TUNTI. Ja mä olin töissä. Joo, myönnän että olen itsekin analysoinut viestitaajuutta yms juttuja ja todennut itseni idiootiksi, mutta en mä sitä nyt ÄÄNEEN mene miehelle sanomaan!

Mun kattoremppa alkoi tänään. Se hiotaan, käsitellään, maalataan ja nauloja vaihdetaan ruuveihin. Hymykuopparemppasähkömies hoitaa. Tontilla kävi myös kaivuuputkimies katsomassa kellarin vesiongelmaa. Siitäkin saatetaan selvitä pienehköllä panostuksella. Heitetään uppopumppu yhteen vanhaan kaivoon kellumaan ja pumppailemaan kaivosta vesiä hemmettiin niin veden tulo pitäisi lakata kellariin. Hope so!

Mitä mä teen hei ton miehen kanssa? Auttakaa!