Trip down memory lane

Aamu mennyt kikatellessa koneella ja muistellessa menneitä sielunkumppanibloggaajan kanssa :D. Todettiin että meidän elämistä tulisi kyllä aivan mahtava kirja, voittais Kummankaat ihan mennen tullen! Vaan kun ei osaa kirjoittaa niin että siitä tulisi ihan järkevästi etenevä kirja.

Kelasin eron jälkeisiä miehiä, kaivelin blogistani herkkupaloja ja kikateltiin niille. Kyllä on ollut vauhtia ja outoja tilanteita meikäläisen elämässä! Hirveä kasa omituisia treffejä, en mä tajua miten kaikki omituisuudet on mulle sattuneet, kuitenkin olen aika nirso. Suunpielet korvissa hymistelen täällä kun mietin esim. kohtaamista  Kakskolmosen kanssa. Suloinen poika, niin komea ja niin nuori. Aiai :).

Pitäisi ottaa varmuuskopio blogista, on tää kyllä niin mahtavaa viihdettä itsellekin :D. Onkohan vähän outoa ajatellä näin? Mahdollisesti :). Varsinkin tuo vuosi 2012 oli kovin vauhdikas ja viihdyttävä, voi tsiisös!

Sunnuntaita kaikille <3

Jumppaa ja ajatustyötä

Ihana kankeus kropassa eilisen jumpan jäljiltä. Ei varsinaisesti kipua niin kuin 2 viikkoa sitten kun kävin ekaa kertaa enkä pystynyt ilman kipua kävelemään neljään päivään. Tiistaina heitin 10 kilometrin lenkin (okei, eksyin vähän, tai siis valitsin väärän reitin). Tänään olisi vuorossa 3 tuntia tanssia.

Eilen tajusin että miksi hitossa menen seitsemäksi töihin kun illat on sitten niin pitkiä kun pitää lähteä jo kolmelta. Päätinkin tänään pistää kellon vasta seitsemäksi soimaan niin saan olla töissä pidempään.

Tuohon sunnuntaiseen postaukseen tuli paljon ihania kommentteja, kiitos niistä! Mietin asiaa kovasti eilen ja tulin siihen tulokseen että mä olen hyvin toimintakeskeinen kun yritän ratkaista ongelmia. Tämmöinen passiivinen ongelmien ratkaisu/kärsivällisyys ei ole mulle ollenkaan luontaista, kasvun paikka siis.

Ymmärrän nyt järjen tasolla (eikä mennytkään kuin viikkokausia), että mikään mitä MÄ teen ei tätä tilannetta voi ratkaista. Pään kanssa yritän nyt toteuttaa mindfulnessiä, eli tiedostan neutraalisti  ajatukset, ikävän ja kivun, mutta päästän ne menemään eteenpäin. Ainakin teorian tasolla hyvä idea kun ei se mitään auta niissä jäädä vellomaan. Ai hitto kun onkin teoriassa loistavaa, enää tarvitsee käytännössä tuohon pystyä. Mun pää on vain niin tuuliviiri, että saas nähdä miten onnistun.

Jo torstai, hienoa :)

Urheilullinen viikko alkakoon

Mahtoikohan se olla eilen aamulla vai peräti sunnuntaina kun kaverille  valitin kun en pysty oikein juoksemaan. Pitihän sitä tietysti haastaa itsensä. No, jostain sitten sain idean intervalliharjoitteluun. Johan tuo seitsemän kilometrin kiertäminen kävellen alkoi olla liian helppoa. Heh.

Etsin älypuhelimestani intervalliajastimen ja vedin lenkkarit jalkaan, viritin suomipopin puhelimeen, myrkytin itseni hirvikärpästen varalta ja menoks. 7,5 minuuttia kävelyä ja 2 minuuttia juoksua. 2 minuuttia on yllättävän pitkä aika kun sen loppumista odottaa, tiesittekös sitä? Onneksi nuo juoksut eivät sattuneet kertaakaan ylämäkeen! Ihmisiäkin tuli vastaan ja liikaa tuli ajateltua (siinä tuskienkin keskellä) että miltä mun perse näyttää siinä edes takas "juoksun" eli siis raahustamisen tahtiin hyllyessä. Varmaan aika pahalta. Silti tein pyrähdykset aikataulun mukaan perseestäni välittämättä. Alunperin ajattelin että jos en jaksa koko seitsemää kilometriä noin niin höllennän tahtia. Paskat mä mitään höllentänyt! Keuhkot huusi hoosiannaa aina juoksujen vikalla minuutilla, ekat 30 sekuntia meni aina ihan hyvin, heh. Kaksi minuuttia kun täyttyi niin puuskutin tajunnan rajamailla kuin olisin juuri vetänyt maratonin. Ai mullako huonohko kunto? Joo-o, taitaa olla.

Aika ylpeä olen itsestäni kun sain itseni juoksemaan seitsemän kertaa kaksi minuuttia vaikka joka kerta tuntui että nyt ei pysty. Vauhti ei kyllä päätä huimannut, koko lenkin keskinopeus oli 6,3 km/h kun se pelkällä reippaalla kävelyllä oli 5,7 km/h.

Todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa sattumaan polveen tai lonkkaan, niin kävi viimeksikin kun yritin jotain juoksukoulua. Mutta siihen asti ajattelin vetää täysiä. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Vierivä kivi ei sammaloidu jne.

Taas viikko vierähti

Taas yksi viikonloppu käyty läpi. Yksinäistä oli. Kudoin kuopukselle tennarivillasukkia ja odotin. Odotin ja odotin. Turhaan. En jaksanut edes lenkillä käydä. Jotenkin se päivä vaan meni eteenpäin ilman kauheita tuskia. K:n kanssa vaihdettiin muutama rivi tekstiä. Oli menossa kaverilleen kaljaa juomaan. Sitä ennen yritin kutsua mun luo grillaamaan. En onnistunut tällä kertaa.

Päätin eilen että mun on pakko nähdä se tänään, joten laitoin aamupäivällä viestin että minkä aterian haluaa mäkkäristä krapulaansa ja että mä haluan nähdä sen ennen kun lapsensa tulevat. Sain ateriatoiveen ja tiedon että aikaa on about tunti kun pitää mennä lapsen uimakoulua katsomaan. Jäi kutominen kesken puikon kun mä juoksin. Otin semmoisen ajolähdön ettei tosikaan! Aika naurettavaa. Onnistuin toimimaan jopa mäkkärin autokaistalla tällä kertaa oikein ja sain tilauksen toimitettua. K:n kanssa jutskailtiin niitä näitä, mitään ns. vakavia ei juteltu. Kiva oli nähdä kuitenkin ja todeta että mikään ei ollut muuttunut huonommaksi vaikka niin luulin. Oma pää tekee tepposia. Muutamaan otteeseen halattiin ja erotessa kevyt pusu.

Illalla mun piti mennä Ystävän kanssa leffaan. Sovittiin jo torstaina. No, tuntia ennen leffan alkamista kyselin tekstiviestitse että no, mennäänkös? Ei ollut lähdössä sitten kuitenkaan vaikka sovittiin. Ihan sama, kyllä mä osaan elokuvia katsella ihan keskenänikin. Ärsytti vaan kun oltiin sovittu.

Loppuilta meni sukkaa kutoessa ja pentujen kynsiä leikellessä, kiva päästä huomenna taas töihin!

Paskaa

Just nyt tuntuu taas että mun elämä on ihan paskaa. Eilen tanssiharjotusten jälkeen mulla oli niiin hyvä olo, mutta ei tarvittu kuin yksi pieni, mutta kuitenkin iso asia niin mun maailma taas romahti. Ja sillä tiellä olen edelleen.

Pitkä viikonloppu edessä enkä tiedä näenkö Kelailijaa ollenkaan viikonloppuna. Pelottaa niin kauheasti että hänet menetän. Mutta ei ketään voi väkisin vaatia tykkäämään. Mä en vaan voi vieläkään tajuta miten se voi silmänräpäyksessä muuttua.

Itkettää ja töitä pitäisi tehdä.

Miksi helvetissä mä en voisi saada kestävää onnea? Miksi se liian hyvältä tuntuva ei koskaan voi olla totta?

Maanista urheilua

Musta on tullut urheiluhullu. Mä olen aina ollut on-off-ihminen mitä tulee liikuntaan. Eilen mua haukuttiin hulluksi (ihan hyvällä kyllä :)) ja kysyttiin että aionko mä tappaa itseni urheilemalla (ei niin hyvällä). Kuulemma tarvitsisin jonkun pillerin tähän mun tautiin. Mä mitään pilleriä tarvii, mä tarviin vaan prkl seksiä!!! Ei mulla ole tässä nyt oikein mitään muuta ni sama se viuhottaa tuolla pitkin metsiä. Eilen kävin jumpassa ja sen jälkeen tunnin lenkillä. Eihän toi nyt vielä paljon edes ole. Tai no, siihen nähden miten vähän mä syön niin onhan se ehkä vähän liikaa. Mutta on tässä varaa laihtua vielä. Mulla on enää 10 viikkoa aikaa mun deadlineen (eli mahdolliseen matkaan) ja siiheksi pitäisi saada vielä 8 kiloa pois. Se tekis melkein kilon viikossa. Aika tiukka tavoite kyllä, eli pitää sen eteen vähän huhkiakin. 7,5 kiloa on jo onneksi pois.

Tavaranhävitysprojekti jumittui siihen että sain kaikki kamat esille pitkin lattioita, mutta en saanut laitettua niitä mihinkään tarjolle. Huoh. Jospa tänään? Tai sit joskus. Yksi laput kiinni oleva jakkupukukin pitäis silittää ennen kuin sen voi myyntiin pistää. Mä vihaan silittämistä.

 Kissanpennutkin on myymättä, jotenkin kovin heikosti on kysyntää. Sitten kun vielä ollaan periaatteessa Ystävän kanssa kilpailijoita asiassa niin se tekee siitä vielä vähän vaikeampaa.

Mulla on ikävä K:aa. Vielä pari päivää niin kuulen siitä. En tiedä nähdäänkö tällä viikolla ollenkaan. Ens viikolla ei varmaankaan nähdä kun sillä on lapset. Vaikeeta, mutta mä kestän.

Mitään fiksua asiaa ei näköjään ollut, mutta teki mieli kirjottaa kuitenkin.

Elossa

Työkaverille sanoin että tuntuu kuin olisin herännyt taas eloon. Vastasi että mä näytinkin kyllä ihan kuolleelta. Varmasti!

Vaikka  mä Kelailijaa arvostinkin jo silloin kun hän kokonaan mun olikin niin nyt kun melkein menetin niin osaan kyllä arvostaa vielä paljon enemmän. Huomaan kyllä omassa toiminnassani suhteessa  paljon parantamisen varaa. Olen saanut omasta elämästänikin vähän toisella tavalla kiinni enkä vain odota koko ajan. Työkaverin kanssa käytiin viime viikolla jumpassa ja tällä viikolla mennään myös. Ajattelin myös mennä taas lavatanssikurssille torstaina. Kuviohumppa ja Cha cha olisi ohjelmistossa. Hyvää hikiliikuntaa ja kivaakin :).

Kotona tarttis tehdä inventaariota. Maalailtiin lauantaina kuopuksen kanssa eteistä (eteisen ensimmäisen osan sain maalattua vuosi sitten) ja jouduin tyhjentämään naulakon. KAKSITOISTA takkia. Siis seriously! Kuka tarvitsee kakstoista takkia? Näköjään mä olen jokaista tarvinnut kun olen ne naulakkoon kaivanut. Huoh. Kengille pitäis tehdä samoin. Pistin eteisen lattialta VIISI paria erilaisia Crocseja (kahdet erilaiset korkkarit, varvastossut ja ties mitä) pussiin ja pois eteisestä. Ja sinne jäi vielä kuitenkin useammat pihacrocsit. Ja kaapissa on myös Crocseja.  Olen heikkona myös El Naturalistan kenkiin ja valikoimista puuttuu vielä kunnon talvi-el naturalistat. Äkkiä päässä laskettuna El Naturalistoja on seitsemät *järkyttyy itsekin* (ei ne oo kaikki uutena ostettuja, osa huutonetistä). Joo mulla on kenkäongelma. Ja takkiongelma. Ja ties mitä muitakin ongelmia.

Tän viikon agendalla siis myös kenkien ja takkien realisointia. Ei herran jestas mikä hamsteri mä olen!

No, tässä kuitenkin eteisen nurkkanen

Siitä tuli saman värinen kuin keittiöstä, eli semmoinen vaalea maitokaakao. Peilinkin vaihdoin, tuossa oli semmoinen ruma  retropeili ennen. Kaikki ovet ja karmitkin pitäisi maalata, mutta mä olen enemmän semmoinen suurempien linjojen telamaalari, eli se saa jäädä kyllä vielä :)

Tästä tulee toivottavasti kiva ja reipas viikko :)