Lukijat

maanantai 1. syyskuuta 2014

Elossa

Työkaverille sanoin että tuntuu kuin olisin herännyt taas eloon. Vastasi että mä näytinkin kyllä ihan kuolleelta. Varmasti!

Vaikka  mä Kelailijaa arvostinkin jo silloin kun hän kokonaan mun olikin niin nyt kun melkein menetin niin osaan kyllä arvostaa vielä paljon enemmän. Huomaan kyllä omassa toiminnassani suhteessa  paljon parantamisen varaa. Olen saanut omasta elämästänikin vähän toisella tavalla kiinni enkä vain odota koko ajan. Työkaverin kanssa käytiin viime viikolla jumpassa ja tällä viikolla mennään myös. Ajattelin myös mennä taas lavatanssikurssille torstaina. Kuviohumppa ja Cha cha olisi ohjelmistossa. Hyvää hikiliikuntaa ja kivaakin :).

Kotona tarttis tehdä inventaariota. Maalailtiin lauantaina kuopuksen kanssa eteistä (eteisen ensimmäisen osan sain maalattua vuosi sitten) ja jouduin tyhjentämään naulakon. KAKSITOISTA takkia. Siis seriously! Kuka tarvitsee kakstoista takkia? Näköjään mä olen jokaista tarvinnut kun olen ne naulakkoon kaivanut. Huoh. Kengille pitäis tehdä samoin. Pistin eteisen lattialta VIISI paria erilaisia Crocseja (kahdet erilaiset korkkarit, varvastossut ja ties mitä) pussiin ja pois eteisestä. Ja sinne jäi vielä kuitenkin useammat pihacrocsit. Ja kaapissa on myös Crocseja.  Olen heikkona myös El Naturalistan kenkiin ja valikoimista puuttuu vielä kunnon talvi-el naturalistat. Äkkiä päässä laskettuna El Naturalistoja on seitsemät *järkyttyy itsekin* (ei ne oo kaikki uutena ostettuja, osa huutonetistä). Joo mulla on kenkäongelma. Ja takkiongelma. Ja ties mitä muitakin ongelmia.

Tän viikon agendalla siis myös kenkien ja takkien realisointia. Ei herran jestas mikä hamsteri mä olen!

No, tässä kuitenkin eteisen nurkkanen


Siitä tuli saman värinen kuin keittiöstä, eli semmoinen vaalea maitokaakao. Peilinkin vaihdoin, tuossa oli semmoinen ruma  retropeili ennen. Kaikki ovet ja karmitkin pitäisi maalata, mutta mä olen enemmän semmoinen suurempien linjojen telamaalari, eli se saa jäädä kyllä vielä :)

Tästä tulee toivottavasti kiva ja reipas viikko :)

3 kommenttia:

  1. Mites laukut??? :-D
    Hassua...mä en osaa kuvitella, kun en taas oo yhtään vaatehamsteri. Vaikka olis rahaakin, niin silti. Toi yks takki roikkuu naulakossa. Ai niin, olihan mulla kaks, mutta keskimmäinen vei sen. Ja jos se ei olis vienyt, niin Paimenhan sitä himoitsi myös :-D
    Syksyksi olis yhdet kengät. PItäiskö oikein repästä ja kattella jostain toiset? Siis jos puoli-ilman saa.
    Tulee tästä, kiva viikko!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ole ollut! Mut alesta ja huutiksesta jos jotain bongaa ni pakkohan niitä on ostaa! Laukkujen kanssa mulla ei ole niin suurta ongelmaa (kai). Semmoisia puolirisoja ja kulahtaneita on kyllä kaapeissa. Pitäis hävittää niitä. Nyt mulla on se mun ihana punainen nahkalaukku, toivottavasti se kestää kaaaauan, koska mä rrrrraaaakastan sitä!

      Poista
  2. Vasta äskettäin tyhjensn kans kaappeja ja on sitä sälää kyllä ehtinyt kertyä elämässä, herranjestas!
    Kuusi kassillista lähti UFF:lle, mutta kenkiä ei nistä ollut yhtäkään :-) Niitä ei tietenkään voi laittaa pois, kun niitä kaikkia tarvitaan! :P

    VastaaPoista