Lukijat

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Työnhakua

Työnhaku nykyaikana onkin aika hemmetin vaativaa ja aikaa vievää! Otetaan esimerkiksi vaikka S-ryhmä. Jos haluat hakea sinne vaikka toimistohommiin, päivittäistavarakauppaan tai huoltsikkahommiin niin saat täyttää kolme kappaletta samanlaisia hakemuksia. Nettihakemuksia, helvetin pitkiä. Tuskastuttavaa! Eihän siinä mitään jos voisi ottaa edellisen vaikka pohjaksi, mutta arvatkaa voiko? Juuei.

No niin, sitten on extrausfirma. Nettihakemus, totta kai (mihin kirjaillaan cv:stä kaikki kohdat ja sen jälkeen haluavat sen cv:n vielä liitteeksi), kuva ois kiva kanssa ja pisteenä i:n päälle voit sähköisen hakemuksen lisäksi tehdä myös videohakemuksen! Voi tsiisus! Pärstäkerroin rulaa. Kieli ruskeena pitäis lässyttää paskaa vielä jollekin videolle. Juu ei, päätin, että mulla ei ole semmoseen teknisiä valmiuksia ja kerroinkin sen heille hakemuksessani. Menen oikein mielelläni kertomaan itsestäni lisää paikan päälle. Mutta en mä taida olla kelvollinen. Liian vanha varmaan. Ja "ylikokemustakin". Ei mulla ylikoulutusta kassalla istumiseen merkonomin papereilla olis. Perkele, kiperä tilanne kohta!

Kyllä tää tästä lähtee :). Aurinkokin paistaa. Jos jaksais kohta vaikka pukea ja hakea puita.


10 kommenttia:

  1. Työnhaun tuskaa, tuttu juttu. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Missä päin asut? Mennää vetää kalsarikännit = eli tule sallaisena kun olet, johki mörköpubii ja parantaa maailmaa :)

    VastaaPoista
  3. Panee rohkeesti viestii tohon puolinainen78@gmail.com osoitteeseen :)

    VastaaPoista
  4. mitäs puita hait? oliks koivui?

    http://www.youtube.com/watch?v=z030qf-Ka4U

    VastaaPoista
  5. Sekaklapia :). Tervetuloa puutalkoisiin kesällä The Anonyymi :).

    Kiitti biisistä, sä oot hyvin lukenut mun blogin kun tiedät nää biisijutut mitkä muhun toimii :)

    VastaaPoista
  6. mä oon aika hyvä kirveen kanssa. joten älä irvistele siellä :p

    VastaaPoista
  7. Eli mun ei tarvii ottaa ens kesänä puita valmiiks klapeina? :)

    VastaaPoista
  8. :D hmmmm en lupaa mitään koska en haluu rikkoo hyvää pitäneiden lupausten sarjaa...

    VastaaPoista
  9. Kirvestyöskentelystä tuli mieleen kesä mökillä lapsena. Mä olin pöllin nostaja pölkylle, setä hakkasi. No, yksi halottava kappale sitten alkoi kaatumaan ennen iskua, eihän siinä mitään, reipas apulainen ottamaan kiinni halosta, kirves vaan oli jo lähtenyt liikkeelle ja mun käteenhän se sitten iskeytyi. Onneksi ei ollut kovin terävä, eli mulla on vielä molemmat kädet tallella :).

    Mutta siis ei mullakaan mitään ongelmia kirveen kanssa ole :D

    VastaaPoista